B-puolen pyörähtäessä käyntiin, sikariportaan äkilliset kiireet tarjoavat taustatyöntekijälle yhden mustan minuutin parrasvaloissa, ja mahdollisuuden kertoa ”toinen puoli” tarinasta. Eli pitemmittä puheitta -osa 9/15- Ja selostaja-juontajana Mikki.
”Tää On Niin Tätä”. En osaa kertoa Repan ajatuksista biisiä tehdessään, mutta pystyn helposti kuvittelemaan vanhan viidakon sanonnan: ”Joskus Tarmo lähtee lauantaina kaupungille, kuin kuka tahansa meistä”. Yleensä silloin vauhti on kova, ja draaman kaari on ennalta ennustettavissa. Eihän sen koskaan ”pitänyt mennä niin”, mutta yleensä silti viimeistään maanantai-aamuna alkaa pelottaa, että ”kohta sattuu”.
Teknisesti tarkastellessa, treenivaiheessa biisi oli suht helppo omaksua, ja aika pian aloinkin tehdä treenidemojen päälle konepuhaltimilla ehdotuksia torvijärjestelyistä. Tämän sainkin vietyä läpi, ja lopulta onnistuttiin saamaan studiolle vierailulle Antero Priha, Niko Ahvonen, ja Rova Rouvinen, jotka tekivät puhaltimista totta. Ja nostivat omalta osaltaan biisin ihan uudelle tasolle.
Tommin idea oli laittaa ”kuorokuoro-osuus” biisin loppupuolelle, jonka Hanna Hush ja Oona Kavasto muitten tausta-, stemma-, ym osuuksiensa lisäksi toteuttivat.
Hannan ja Oonan köörejä ei onnistunut sotkemaan edes se, että Repan kanssa oltiin ”laulettu” sinne jo vähä useampiakin raitoja kertseihin. Kaiken kaikkiaan Bobbylla taisi lopulta olla yli sata raitaa miksattavana torvia, lauluja, taputuksia, kitaroita, rumpuja ja muita rokkisoittimia.
Mut haittakse? Kerro sinä, plussaa vai pakkasta?
https://open.spotify.com/track/22RCA7ygGNRAHSvfOkAJ4z?si=f2f0eaa1cd024d4a
Sunnuntaisaarnan aiheena on ”Tarmo - Kiveen Hakatut Teokset osat 1-15”, ja sieltä osa 10/15, eli levyn ainoa lainabiisi, ”Väliaikainen”.
Matti Jurva ja Tatu Pekkarinen kirjoittivat biisin 1930-luvulla, ja lähes 90 vuotta myöhemmin Rebound päätti käydä käsiksi aiheeseen.
Aluksi tein biisistä useita esituotannollisia versioita GarageBandin koneilla. Jousia, huilua, pianoa, tuubaa, ym vastaavia, ja tietty myös oikeeta Landolaa käyttäen, löytääkseni lopullisen tavan tulkita esitys.
Olin jo aiemmin keksinyt ottaa ”yy-kaa-koo-nee...”, tahdista ”nelosen” pois, ja halusin rakentaa biisin mexicolaishenkisemmäksi laskemalla vaan ”yy-kaa-koo-yy-kaa-koo...”.
Jossain vaiheessa pyysin lapsenlastani lukemaan Ruotsiksi biisin sanat tekemäni taustan päälle, ja SE onkin ehkä maailman PARAS olemassa oleva versio kappaleesta. Mutta jotta saatiin bändikin esitykseen mukaan, niin maailman PARAS versio jäi arkiston ovien taakse säilöön, ja tehtiin bändin kanssa maailman TOISEKSI PARAS versio aiheesta. (Laitan koneilla tehdyn esituotanto- aikakauden instrumentaaliversion kommenttiraidalle kuultavaksi niinku et, ”tästä se lähti”).
Intron E-mollia seuraava F sointu tuli treenikämpällä mukaan täysin vahingossa, mutta osoittautuikin i-pisteeksi huutomerkin päälle, sillä se tarjosi hyvää maastoa tunnelmoida myös säkeistöjen välissä. Ja heti alusta alkaen oli täysin selvää, että Antero Prihan viiltävä ja dramaattinen trumpetti on pakko saada täyttämään sitä maastoa.
Myös Hanna Hushin ja Oona Kavaston laulut, sekä Jykä Partasen haitari kertosäkeiden kertauksissa ovat täysin korvaamatonta matskua lopputuloksen kannalta. Vielä kun äänittäjä/tuottaja/visionääri, Bobby Nieminen keksi laittaa rummuista kaikki muu lähimikit pois, ja jättää ainoastaan tilamikit päälle, niin isossa hallissa äänitetyt rummut alkoivat löytää täyden loistonsa.
Kuvitelmamaailmassa haluaisin kuulla Väliaikaisen esim. jonkun Tom Waitsin versiona, et mihin sfääreihin se oikeesti voisikaan taipua.
Mutta tässä maailmassa, käykö juuri SINULLE tää Reiskojen versio? Vai toimisiko ehkä Lama paremmin? Tai Alessandra?
https://open.spotify.com/track/1fwr3Gd6059IRJVv9nvGJT?si=a77144a5d8aa4302
Jos tulet vasta nyt mukaan seuraamaan Rebound-Tarmo blogia, niin eipä mitään, ollaan vasta osassa 11/15. Näitähän ehtii hyvin scrollailla myöhemminkin…
Paha, Pahanilman Linnun tekovaiheessa vaikutti pääasiassa kolme tekijää, mitkä olen tunnistanut. Sävellyspuoleen Sonny Curtis, joka sen lisäksi, että soitti Buddy Hollyn Cricketseissä ja altistui Hollyn musiikkiin hyvinkin läheltä ja sittemmin sävelsi ja esitti Cricketsien kanssa I Fought The Law kappaleen.
Reverend Horton Heat ja heidän kappaleensa ”Where in the Hell Did You Go With My Toothbrush”, jossa kämpän ymmärtääkseni tyhjentää kettuuntunut ex-vaimo.
Kolmas on luonnollisesti Rebound-yhtye, jonka aivoriihessä ja treenikämpällä biisi laitettiin nykyiseen muottiin.
Mun kappaleet kun on yleensä aikamoisia biisi-luurankoja, kun esitän niitä muille. Jännitin ennen treenejä, miten rytminvaihdos onnistuu lopussa, mutta kyllä se dängädä-dängädä-rytmin ylläpito vei enemmän treeniaikaa.
Kappale äänitettiin ajankohtana, kun Venäjän kärkimulkvisti Putin hyökkäsi toisen kerran Ukrainaan. Taisi olla samalla viikolla ja tuijotettiin epäuskoisena uutisia. Siksi halusin laittaa viime metreillä tekstin mukaan lauseen: ”Roisto perkele, heitti avaimetkin hankeen/Tuntomerkit, pälvikaljuinen mies”, koska onhan se niin paljon pahaa tehnyt, että kantakoon tämänkin laulun synnit selässään.
Kappaleesta Arto Törmänen teki hienon animaatiovideon, joka on kiertänyt ympäri maailmaa leffafestareilla. Menestys on yllättänyt kaikki muut paitsi MES(musiikin-edistämis-säätiön), jolle mikään näyttö ei riitä apurahojen saantiin.
Toisaalta hyvä niin, koska todelliset (isojen levy-yhtiöiden)taiteilijat tarvitsee tietenkin kaiken tuen, että saavat pidettyä tv-ja radionäkyvyyden lisäksi uraansa puhtia. Eh, eihän tätä voi ääneen sanoa tai olet katkera vanha pieru, minkä toki tunnustankin! :D
Kuuntele kappale useita kertoja ja ymmärrät, miksi nuppi hirttää kiinni
https://open.spotify.com/track/1f2MsbFpv12QGXeEPcIyav?si=023b3d3fbb004669
Päivän annos Tarmoa, olkaa hyvät. Paloja kakussa on enemmän takana kuin edessä, nyt osa 12/15
Laiskanlinna. Laiskanlinnan kitarariffi ja oikeastaan sointukierto oli minulla pyörinyt vuosia mukana. Pidin vaan sitä liian samanlaisena kuin Doc Pomuksen ja Mort Shumanin kynäilemää kappaletta Suspicious, jonka Elvis levytti 60-luvun alussa. Oon aina tykännyt biisistä tosi paljon ja mulla oli sellainen Elvis-sinkku jo teininä, minkä b-puolella kyseinen kappale oli.
Olin soitellut/rämpytellyt Laiskanlinnan esiastetta varmaan jo Reiskojen toisen levyn aikoihin(2012), mutta aina se jäi tekemättä loppuun. Yhteenä sunnuntai-päivänä päätin, että nyt työstän biisin loppuun ja jos se ei kelpaa, niin jääköön pöytälaatikkoon.
Erotuksena esimerkiksi Mikin työskentelytapaan, mun demot on useimmiten pelkästään kännykään äänitettyjä runkoja ja ne yleensä menee vaivoin edes läpi. Siksi ne on vähemmän valmiita, kun niiden kanssa mennään treenikämpälle.
Trenasimme kappaleen ja sitten levy-yhtiön Jyrki Koenkytö sai päähänsä, että haluammeko tehdä kappaleen ”teeveestä tutun” Hannu Korkeamäen kanssa. Olin todella skeptinen aluksi, koska meillä oli jo Bobby Niemisen kanssa varattu tulevat studiosessiot.
Bobby oli kuitenkin vielä maailmankiertueella Ville Valon kanssa, joten ruvettiin miettimään, että olisiko sittenkin parempi, että lähdettäisiin tekemään Laiskanlinnaa Kemiöön, Handen studiolle.
”Ei se mitään maksa kokeilla” fiiliksellä lähdin tapaamaan kymmenien hittien taustapiruna toiminutta Hannua. Etukäteen olin lähettänyt Laiskanlinnan treenikämppä-demon Kemiön gurulle.
Perille päästyäni juteltiin kaikenlaista, jotiin pannullinen kahvia ja mä ajattelin, että missä vaiheessa päästään itse asiaan. Hannu varoitti, että hän on ”vähän leikellyt demoa ja laittanut vähän palikoita sekaisin, että älä pelästy”. En mä mitenkään hätkähtänyt, mutta mietin mielessäni, että miten mä tämän selitän kotona bändikavereille!
Onneksi Reiskoissa ei ole sellaisia soittajia, jotka hakkaavat soittolinjat kuuden tuuman rautanauloilla kiinni sovitukseen muutamien treenien jälkeen.
Otettiin Hannun uusi sovitusehdotus työstöön. Tehtiin sitten treenikämpillä oma vastasovitus ja palloteltiin sähköposteilla ja käytiin sitten vielä uudestaan ”isommalla työryhmällä” tutustumassa Hannuun.
Tässä vaiheessa oltiin jo puhuttu Hannun kanssa monen tunnin puheluja, missä Hannu halusi mun korjaavan tekstiä ”vähän”. Lopulta tein ainakin 5-6 versiota, jossa alkuperäiset sanat oli ”vähän” muuttuneet. Oikeastaan jäljellä oli vain otsikko, eli ”titteli”, kuten Hannu asiaa kuvaili.
Lopulta mun piti pyytää Mikki avuksi ja niin vain kävi, että Mikki lopulta laittoi mun tekstinpätkät järjestykseen ja lisäsi muutaman omankin messiin.
Itse studiossa vietetty aika ei loppujen lopuksi tainnut olla kuin kaksi tai kolme päivää ja koska siellä toimittiin ripeästi. Studiossa harrastettiin kuitenkin erikoisia ratkaisuja, kuten, että ihan ensimmäiseksi Mikki soitti bassoraidan, minä komppikitaran ja vasta sitten rummut. Yleensä järjestys on päinvastainen.
Tommin rummut myös peitettiin lakanalla, jolloin lähtösaundi on mahdollisimman pehmeä lätke.Artturi tuli seuraavana viikonloppuna soittamaan kitaroita ja steelkitaraa. Ihan viimeiseksi tehtiin laulu, mihin valmiit sanat saatiin kursittua kasaan vasta ihan viime hetkillä.
Vaikka lopputulos kuulostaa vaivattomalta ja soitto pehmeältä, sen teossa syntyi silti paljon ”hikeä ja verta ja melkein kyyneleitäkin”.
-Kyllä tästä humppa tehdään, Hannu lohdutti, jos tuntui siltä, että homma sakkaa. Ja maaliinhan päästiin, kiitos kaikille mukanaolleille ja myötävaikuttajille.
Kuuntele kappale ja toivo sitä radiosoittoon omalle kanavallesi – pliis!
https://open.spotify.com/track/0KHGRsnoCEGXoej3yFb3s7?si=faa1c01b4b634cf4
Huomenta! Olemme edenneet ”TARMO - mitä missä milloin” -tutkimuksissamme jo osaan 13/15, ja tarkastelun kohteena on tänään rakkauslaulu, ”Mene, Älä Tule Takaisin”.
Harva tietää, että ”Mene…” on käännösiskelmä, ja perustuu vanhempaan ja kansainvälisempään ”Cross The Line - Läpi Linjan” -kappaleeseen. Laulun säveltäjä, Reijo Nurmi, on taiteilijan vapauteen vedoten muuttanut/lisännyt joitain uusia sointujakin biisin kertosäkeeseen.
Ja tarttuessaan itse kontrabassoon, Päällikkö valtuutti allekirjoittaneen tulkitsemaan tämän, ehkä jonkin verran jopa rockabillyyn kalleellaan päin olevan esityksen laulusuoritukset.
Sanat taitavat seurata aika tarkkaan alkuperäisen biisin tarinaa, mutta Ruotsi ja Östermalm tulivat mukaan kuvioihin vasta loppumetreillä.
Jos Elvis olisi laulanut suomeksi, hän olisi todennäköisesti tehnyt tästä oman versionsa. Ehkä jopa isänpäivälahjaksi Vernonille, ken ties, kuka tietää.
Vedä boppailu bootsit jalkaan, ja vapauta itsesi rockabilly tunteen vietäväksi. Ja kerro sen jälkeen, haluaisitko heti cruisailemaan jenkillä ja jauhamaan rockabilly-purkkaa, JA ennenkaikkea, haluaisitko kuulla tämän biisin heti perään uudestaan? Sen voit tehdä!
https://open.spotify.com/track/7clry1qWvaDCwjoJHlHLyS?si=4ec5b0615b1541b1
Tarmo blogissa ollaan jo loppusuoralla, eli vuorossa osa 14/15. Tunnelin päässä alkaa näkyä jo Mustaa. Mutta vielä ennen sitä käsittelemme teoksen nimeltään ”El Amazon”.
El Amazon syntyi treenikämpällä Artturin kitarariffistä vain vähän ennen studiosessioita. Nappasin sähköbassolla riffistä kiinni, jonka jälkeen Artturi siirtyi soittamaan ska-komppia. Puoleenväliin rumpufilli, jonka jälkeen Repa mukailee riffiä ”sinne päin” jostain täysin epäloogisesta kohdasta, ja that’s it.
Muotoilimme sitä n. 5-10 minuuttia, ja äänitettiin puhelimella talteen, ettei unohdu.
Sit mentiin studioon, ja OLIHAN se unohtunut sen verran, että kun vedettiin pohjiksi rummut ja sähköbasso, niin soitinkin sen itse tajuamatta Geestä, kun alunperin oli vedetty Aasta.
No sehän palautettiin Aahan silleen, että jo soitettu sähköbasso nostettiin studiotekniikan avulla yhden sävelaskelen ylöspäin, ja sen jälkeen Repa soitti slappin’ basson Aasta, ja Artturi veti dramaattisia kitaroita sekaan.
En ole ihan varma, miten se Repan epälooginen riffin ”mukaelma” istui joukkoon, mutta se oli äänitetty jo pohjien yhteydessä, eikä mitään havaintoa, mistä SE oli vedetty. Mutta joo, siitähän tulikin sit vaan sopivasti ”vieläkin epäloogisempi”, kuin oli suunniteltu. Eikä mikään kuitenkaan ollut enää niinkuin OLI suunniteltu. Levyn ainoa biisi muuten, jossa on sekä sähkö-, että kontrabasso molempi parempi.
Kun biisi oli valmis ja miksattu, niin jotta voisi sitä livenäkin soittaa, piti itsekin opetella uudestaan levyltä, että miten se nyt lopulta menikään. Vähän niinku ihan uutta biisiä olisi opetellut korvakuulolta.
Kuulostaako sekavalta? Varmasti kuulostaa ainakin basistin horinat, mutta kuuntele El Amazon pariin-kolmeen kertaan, niin voit muodostaa oman mielipiteesi sanallisesti kommenttikenttään.
Kaikki otetaan vastaan, risut, ruusut, herneenpalot, perunat ja muutkin.
https://open.spotify.com/track/2pB5aN6oFFAAPkNpIgY7ku?si=8259c6ca92e24382
Osa 15/15. Kiitos jos olet lukenut tätä sarjaa. Tähän osaan se loppuu.
Tänään, 19.4 tämäkin kappale kuullaan akustisena versiona varsinaisissa levyjulkkareissa Bar Mendocinossa. Tervetuloa ajoissa paikalle, sillä soitto alkaa jo kello 21.00
Tätä sarjaa on ollut kiva kirjoitella ja muistella miten se nyt oikastaan menikään. Paljon jää kerrottavaa ja tietenkin paljon on unohtunut ajan kanssa. Tarmo levyn päättävä Musta syntyi myös tavallisesta poikkeavalla tavalla, ns. pxxse edellä puuhun taktiikalla…
Musta-kappale oli tehty jo silloin, kun Rebound-yhtye siirtyi suomenkieliseen työstöön. Saattoi olla ihan ensimmäisiä kappaleita, mistä ei oltu tehty sanoituksia ensin englanniksi, kuten esimerkiksi Jakesta (Night Black Van) oli. Mulla oli jo ihan alunperin haave saada tehtyä siitä orkesteriversio, mutta sitä kuitenkin soitettiin bändiversiona satunnaisesti keikoilla ja tuntui, että juuri Musta jäi aina jalkoihin, kun ruvettiin työstämään uutta materiaalia.
Olin tavannut Arto Köysistön(oikea nimi Kuusisto) aikaisemmin ja itseasiassa duunikuvioissa tehnyt kaikenlaista Arton kanssa. Arto teki musaa omassa studiossa Järvenpään vanhalla suksitehtaalla ja koska tiesin Arton multiosaajaksi, päätin kysyä häneltä jeesiä biisin tekemiseen ja demottamiseen. Halusin kuulla sopiiko iso orkesteritausta ylipäätään kappaleen pirtaan.
Ruvettiin tekemään kappaletta, joka jälleen kerran oli minun esittämänä yksinään ihan raato ja hyvinkin keskeneräinen. Artolla ei ollut mitään hajua meidän bändiversiosta, joten siitä tuli mitä tuli. Olin kuitenkin ihan hypeissä, vaikka kappale oli vielä ihan alkutekijöissä ja halusin sovittaa bändin mukaan soppaan.
Se demo ei ilmeisesti kuulostanut kauheen hyvältä bändikaverien mielestä ja pintaan alkoi nousta vastalauseita.
Pienellä pakottamisella ja väkisin läpi vääntämällä ryhdyttiin Arton ja mun tekemään demoon sovittamaan bändisoittimia. No se muuttui taas ja kun tämä bändi ja orkesterikuvio piti sovittaa yhteen, se ei todellakaan sujunut aivan kitkattomasti. Ehkä Arto ei ollut kuunnellut meidän bändisovitusta, kun kauhisteli isoja rumpuja vai eikö me haluttu myötäillä etukäteen tehtyä demonauhoitusta?
Joka tapauksessa koko homma meni aika pitkälti uusiksi. Jossain vaiheessa homma tuntui todella raskaalta ja esimerkiksi kun kävin jossain vaiheessa tekemässä laulu-osuutta uusiksi, jossain vaiheessa studioon saapui Arton läheisiä duunikavereita baarista jatkoille – laulamaan studioon KARAOKEA! En sanonut mitään, mutta kyllä vitutti! :D
Olin kuitenkin sopinut Arton kanssa deadlinen, mutta koska olin siinä vaiheessa jo hermoraunio, niin hiillostin Artoa miksauspuuhiin varmaan joka päivä. Lopulta biisin singleversio oli valmis ja ihan AIKATAULUN mukaisesti!
Kun Musta-kappale oli studiossa vielä tekovaiheessa, samaan aikaan kuvattiin siihen lyhytelokuvaa. Koska kappale ei ollut siinä vaiheessa täysin valmis, käytimme ääniraitana demoversiota, joka myös lopulta jätettiin sinne.
Sitä lyhäriä oli hauska tehdä ja varsinkin kun rajoitteena ei ollut, että kyseessä olisi kappaleen sanoja seuraileva juonellinen musavideo. Yllätykseksi sekin palkittiin usealla eri filmifestivaalilla, vaikka totuuden nimissä rainan viimeiset kohtaukset jouduttiin nyhjäämään ihan tyhjästä. Toisaalta mä halusin, että se loppu on ihan uuno turhapuroa, uskoo ken haluaa.
Arto Törmänen teki siihen hemmetin hienot digitaaliset tehosteet ja lopun outron. Vakikuvaaja Ekku Ekström taikoi koko hommaan taikaa hienolla kuvauksella.
Mun mielestä lyhärissä on hetkensä ja koko rainalla oma paikkansa Reiskojen videotuotannossa. Kaikkea pitää tehdä, että oppii ja tulee rohkeammaksi kokeilemaan.
Mitä vielä itse kappaleeseen tulee, niin minusta siinä on hieno melodia ja muutenkin toteus on onnistunut. Mua ei häiritse mikään. Levyversio masteroitiiin ja Mikin toimesta vielä editoitiin uudestaan, joten minusta tuntuu, että se parani vielä ainakin 5 prosenttia. Artturi ja Tommi soittaa upeasti, ihan kuin olisivat tehneet tällaista kamaa aina. Mikki soittaa poikkeuksellisesti akustista kitaraa ja vain b-osassa bassoa. Lauluun ei lisätty yhtään stemmaa, jotta se lisäisi sitä kappaleen ”yksin olemista”, vaikka ympärilla pauhaakin ison orkesterin saundi.
Unelmani oli saada tehtyä kappale, jonka olisi voinut tehdä Roy Orbison, Phil Spector tai vaikka Dusty Springfield 60-luvun alussa.
Jos joku päivä aikamatkailu onnistuu, niin vien demokasetin kyseisten taiteilijoiden pöydälle ja toivon parasta! :D
Laita kappale kuunteluun ja laula leikkien mukana!
https://open.spotify.com/track/2BCgcsrhrzXtMdiG2SVaJp?si=1f59997802084f15