Blues News 3/2012
Rebound - The Royal Decadence
(Jupiter Stroll/ Backseat SIN 185)
Ja sitten lävähti, niin että koko horisontti tärähti.
Kakkosalbumillaan Rebound-yhtye lunastaa kaikki ensilevyn myötä sille asetetut odotukset ja jopa ylittää ne. Pelin henki on melodinen, lujaa liikkuva ja ehdottomasti lajin perinteitä kunnioittava Rockabilly.
Mikäli yhtyeellä oli tämän äänitteen suhteen paineita, eivät ne ainakaan kuulu, sillä meininki on reilusti rempseää ja rentoa. Tätä voisi kutsua vaikka hulluksi – maaniseksi – honkytonkiksi villein Rock´n Roll maustein kuorrutettuna. Monesta mainiosta esityksestä ei olekaan ihan helppo nimetä sitä suosikkia, niitä kun tuppaa olemaan kovin monta.
Mainitaan nyt vaikka raita 3, Life Is Too Short, joka kristallisoi yhtyeen toimenkuvan osuvasti billy-ilkamoinnin maailmoissa. Yksi mitaliehdokas voisi olla (5) White Trash Blues, petroolin tuoksuinen rämäpää-rockeri, joka van toimii. Niin, ja Coyntryn syrjässä hiippaileva (6) When Rock´n Roll Calls, meno on vähintäänkin repeää ja asenne kohdillaan.
Sellaiset termit kuin hurja tai maaninen kuvannevat parhaiten raitaa 9, (She-monster), joka liikkuu hulluuden rajapinnassa ja jolle on viritetty todella tiukka tempo. Silkkaa soiton raivoa sisältävä (11) You´re The One rockeroi sekin hengästyttävästi.
Settiin rakennetaan vankkaa runkoa avauskaksikolla, joista (1) Hotel Yorba stomppailee ja on otteiltaan hyvinkin roteva. Lievästi tuonne honkytonkkailun suuntaan tähtäävä (4) Rise & Fall sijoittuu mediumiksi ja Burnette kytköksineen (7) It´s Late twistaa myös nätisti keskitempoon.
Ketteräriffinen ja sävykäs (8) The Man You Used To Know yhdistelee onnistuneesti billyn ja bluesin eri osia toisiinsa.
Kiekon varsinaiseksi hituriksi nousee kuitenkin sykkivästi rytmitetty (10) Blessed By Love, melodiaa ja fiilistä löytyy ja tulkintaa voisi kuvailla karusti kauniiksi. Nimibiisi (12) The Royal Decadence, pikkailee western swing mallia ja levyn ainokaisena instruna se viilentää lopussa levyn tulikuumaksi kiehautettuja fiilareita.
Jemmaraitakin löytyy ja se liikkuu stydinä perusbilittelynä, hyvällä tempolla vatkaten.
Ready, steady…Rebound!
Mikke Nöjd/Blues News
Blues News 3/2012
Rebound - The Royal Decadence
(Jupiter Stroll/ Backseat SIN 185)
Ja sitten lävähti, niin että koko horisontti tärähti.
Kakkosalbumillaan Rebound-yhtye lunastaa kaikki ensilevyn myötä sille asetetut odotukset ja jopa ylittää ne. Pelin henki on melodinen, lujaa liikkuva ja ehdottomasti lajin perinteitä kunnioittava Rockabilly.
Mikäli yhtyeellä oli tämän äänitteen suhteen paineita, eivät ne ainakaan kuulu, sillä meininki on reilusti rempseää ja rentoa. Tätä voisi kutsua vaikka hulluksi – maaniseksi – honkytonkiksi villein Rock´n Roll maustein kuorrutettuna. Monesta mainiosta esityksestä ei olekaan ihan helppo nimetä sitä suosikkia, niitä kun tuppaa olemaan kovin monta.
Mainitaan nyt vaikka raita 3, Life Is Too Short, joka kristallisoi yhtyeen toimenkuvan osuvasti billy-ilkamoinnin maailmoissa. Yksi mitaliehdokas voisi olla (5) White Trash Blues, petroolin tuoksuinen rämäpää-rockeri, joka van toimii. Niin, ja Coyntryn syrjässä hiippaileva (6) When Rock´n Roll Calls, meno on vähintäänkin repeää ja asenne kohdillaan.
Sellaiset termit kuin hurja tai maaninen kuvannevat parhaiten raitaa 9, (She-monster), joka liikkuu hulluuden rajapinnassa ja jolle on viritetty todella tiukka tempo. Silkkaa soiton raivoa sisältävä (11) You´re The One rockeroi sekin hengästyttävästi.
Settiin rakennetaan vankkaa runkoa avauskaksikolla, joista (1) Hotel Yorba stomppailee ja on otteiltaan hyvinkin roteva. Lievästi tuonne honkytonkkailun suuntaan tähtäävä (4) Rise & Fall sijoittuu mediumiksi ja Burnette kytköksineen (7) It´s Late twistaa myös nätisti keskitempoon.
Ketteräriffinen ja sävykäs (8) The Man You Used To Know yhdistelee onnistuneesti billyn ja bluesin eri osia toisiinsa.
Kiekon varsinaiseksi hituriksi nousee kuitenkin sykkivästi rytmitetty (10) Blessed By Love, melodiaa ja fiilistä löytyy ja tulkintaa voisi kuvailla karusti kauniiksi. Nimibiisi (12) The Royal Decadence, pikkailee western swing mallia ja levyn ainokaisena instruna se viilentää lopussa levyn tulikuumaksi kiehautettuja fiilareita.
Jemmaraitakin löytyy ja se liikkuu stydinä perusbilittelynä, hyvällä tempolla vatkaten.
Ready, steady…Rebound!
Mikke Nöjd/Blues News