Siirry pääsisältöön

Rockabillymiehet saivat yllätyskutsun Espanjaan
Leena Koivisto/Vantaan Sanomat 10.3 2012

Rockabilly-yhtye Reboundia odottaa mielenkiintoinen kesäkuu. Bändi on kutsuttu esiintymään Euroopan laajimpaan psychobilly-tapahtumaan Barselonan lähistölle. Bändiin kuuluvat Artturi Ranta-aho ja Tommy Rolex ovat kutsusta iloisia, vaikka bändin tyyli ei ihan punkilla ja horrorilla olekaan terästettyä.
Toinen merkittävä asia on luvassa jo näinä päivinä, kun yhtyeen tuore levy, The Royal Decadence, julkaistaan.
-Siitä on luvassa myös vinyyliversio, muusikot kertovat.

Reboundin rockabillyyn mahtuu mausteita

Rebound yhtyeen kitaristi Artturi Ranta-aho ja rumpali Tommy Rolex ovat kuin kypsyvän mansikan kaksi puolta. Toinen on tumma ja habitukseltaan Rock, toinen on vaalea ja musiikkigenren mukaisessa esiintymisasussa leopardikuvioisia kenkiä ja kampausta myöten.
- Joo, mä taidan olla enemmän se Billy, Ranta-aho naurahtaa

Kaksikko on puolet Reboundista ja kuvastavat hyvin yhtyeen musiikkia. Siihen heitetään mausteita muualtakin kuin Rockabilly-lokerosta ja välillä voidaan hypätä puhtaasti Rockin tai vaikkapa Coyntrynkin puolelle. Joskus jopa Tangoon.
- Yritämme kehittää musiikkiamme kokoajan ja keikoilla käytämme muun muassa aloitusnauhoja, mikä saattaa joitakin kuuntelijoita hämmästyttää. Olemme vähän kuin Rockabillyn Pink Floyd, Rolex virnistää.

Mutta hämmästystä on saanut bändi itsekin. Rebound on yksi Euroopan suurimman Psychobilly-tapahtumaan kutsutuista esiityjistä. Viikon kestävä tapahtuma käynnistyy 20. kerran kesäkuun lopulla Pina De Marissa Barselonan lähellä. Psychobilly on Rockia, Punkkia ja kauhua yhdistelevä musiikkityyli, joten esiityjäluettelosta löytyy Mad Sin, Guana Batz, The Meteors, Zombies From Outers Space ja Mutilators.

- Hieno juttu, vaikka emme täysverinen Psychobillybändi olekaan. Ihan ainoita poikkeuksia emme sentään ole, sinne tulee muun muassa Brittiläinen Rockabillybändi The Blue Cats, Rebound miehet iloitsevat.

Reboundin basistina soittaa Turkulainen Rami Soini. Bändin keulahahmo on Rockia ja Rockabillyä yhdistäneessä Melrose-yhtyeessä vaikuttanut Vantaalaislähtöinen basisti Repa Nurmi, joka nyt vastaa kitarasta ja laulusta.
Ei siis ihme, että Reboundkin ponnistaa laaja-alaisesti kohti omia ulottuvuuksiaan, joita pääsee maistelemaan näinä päivinä julkaistavalta bändin toiselta levyltä The Royal Decadence. Levyn pilottisinkku ”White Trash Blues” ilmestyi vuosi sitten.

Kolmisen vuotta ehti kulua ensinmäisestä, Highways, Backsides and Sideways-albumista.
- Uusi albumi on biisimaterialtaan ja soundeiltaan eheämpi kokonaisuus kuin ensimmäinen. Alusta loppuun on eroitettavissa punainen lanka, vaikka monenlaista tavaraa onkin tarjolla, Rolex luonnehtii.
Ranta-aho ja Rolex suitsuttavat tuottaja Pete Salmen osaavaa otetta levynteon prosessissa.
- Hän toi selkärankaa kokonaisuuteen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebound Tarmo - Tarinoita laulujen takaa: B-puoli

B-puolen pyörähtäessä käyntiin, sikariportaan äkilliset kiireet tarjoavat taustatyöntekijälle yhden mustan minuutin parrasvaloissa, ja mahdollisuuden kertoa ”toinen puoli” tarinasta. Eli pitemmittä puheitta -osa 9/15- Ja selostaja-juontajana Mikki. ” Tää On Niin Tätä ”. En osaa kertoa Repan ajatuksista biisiä tehdessään, mutta pystyn helposti kuvittelemaan vanhan viidakon sanonnan: ”Joskus Tarmo lähtee lauantaina kaupungille, kuin kuka tahansa meistä”. Yleensä silloin vauhti on kova, ja draaman kaari on ennalta ennustettavissa. Eihän sen koskaan ”pitänyt mennä niin”, mutta yleensä silti viimeistään maanantai-aamuna alkaa pelottaa, että ”kohta sattuu”. Teknisesti tarkastellessa, treenivaiheessa biisi oli suht helppo omaksua, ja aika pian aloinkin tehdä treenidemojen päälle konepuhaltimilla ehdotuksia torvijärjestelyistä. Tämän sainkin vietyä läpi, ja lopulta onnistuttiin saamaan studiolle vierailulle Antero Priha, Niko Ahvonen, ja Rova Rouvinen, jotka tekivät puhaltimista totta. Ja...

Suomen epävirallisen listan numero 2 on REBOUND!

Viikolla 15 Rebound nousi rakettimaisesti Suomen Epävirallisen Listan kolmossijalle Tarmo-albumillaan. Listamenestys kyseisellä listalla ei jäänyt siihen, sillä seuraavalla viikolla yllätys oli kovempi. Pessimisti kun ei pety, vaan odottaa luonnollisesti alamäkeä, sekun on iisiä, mutta ei, pronssiitila vaihtui hopeaksi!  Nyt viikon 17 kynnyksellä on erittäin jännät paikat, sillä vain yksi sija on saavuttamatta ja Reboundin sekä mainion Henna Uodin "Terveisin Muuttunut" albumin nuolet näyttävät ylöspäin ja varmuudella kärkkyvät ykkössijaa. Jatkuuko Cemetery Skylinen lento, pysyykö Rebound kärkikahinoissa mukana, vai viekö Henna Uoti 21 listaviikon jälkeen himoitun kultamitalin - vai saadaanko viikolle 17 täysin uusi yllätysnimi? Se selviää 28.4 2024 kello 15.00... 

REBOUND TIEDOTE: Rebound single Laiskanlinna ulos 10.11.2023

  REBOUND yhtyeen uusi single soi tarpeesta saada omaa aikaa ja tilaa tässä myrskyisessä mailmassa.  Omaksi saarekkeeksi löytyy arjen keskeltä  - Laiskanlinna. Kappaleen sointi on pehmeä, raukea ja kaunis. Kappaleen on tuottanut Hannu Korkeamäki  yhdessä Reiskojen kanssa. Laiskanlinna on myös mukana bändin tulevalla, jo järjestyksessä viidennellä albumilla, jonka työnimi on tässä vaiheessa ” TARMO ”. Albumi ilmestyy 2024 puolella .