Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2012.
                             REBOUND NEW LINE-UP! Hei vaan kaikille! Tää nyt on sitten niinkuin mahdollisimman epävirallinen, mutta virallinen tiedote. Asia koskee Rebound- yhtyeen kokoonpanon muutosta. Basistina toiminut Rami Soini ilmoitti jo keväällä, että hän jää mieluusti pois Reboundista, mutta kun oikeanlaista soittajaa ei heti siihen rakoon löytynyt ja muutenkin aikataulut meni niinkuin meni, niin lopulta vasta nyt Rami pääsee poistumaan takavasemmalle. Asia on edennyt varsin rauhallisesti eikä tähän nyt kauheen suurta dramatiikkaa saa kehiteltyä millään. Mutta ja tottakai se otti päähän silloin keväällä, mitä sitä kiertelemään. Asioilla on kyllä tapana järjestyä ja niin tälläkin kertaa. Uusi basisti löytyi kaverin suosituksella, kiitos Pasi Rytkönen, vaikka tuttuhan Mika on ollut jo pitemmän aikaa. Railon Mikalla oli vaan kesällä niin paljon keikkoja, joten ehdittiin pitää koko kesänä vain yhdet treenit. Nyt kun olemme saanet pidettyä muutamat treenit, ni

Dynamite Magazine #78

Rock´n Roll/Rock   Rebound The Royal Decadence Jupiter Stroll Records Aus den schattingen Wärdern Skandinaviens kommen Rebound. So beginnt der Presstext. Ohne jede Erwartung kege ich den Silberling also ins Laufwerk und lasse mich uberraschen. Und die ester Uberraschung ist durhaus positive. Der erste Song des Albums, “Hotel Yorba”, ist eine wild polternde Hillybilly-Nummer, die in modernem Sound daherkommt und vor Kraft zu strozen scheint. Aber was danach kommt, ist dann leider so gar nicht merh nach meinem Gerchmack. Ich kann nicht sagen, was das ist oder wohin die Jugns damit gehen wollen. Das ist alles weder Fich noch Fleisch, zu häufige Umbruche in Dynamik und Instrumentierung innerhalb eines Songs, zu viel Metal, zu wenig Billy. Das alles ist super produziert und die Finnen verstehen ihr Handwerk durchaus. Abe res gilt wieder mal: Musik muss gefallen und mir gefällt das nicht. Aber sicher gibt es etliche, die meine Meinung uberhaupt nicht teilen warden. Dynamit

Koisorock 2012 artistihaastattelu

  Repa Nurmi vastasi Koisorocktoimituksen kysymyksiin..  Hiljattain julkaistu kakkosalbuminne ,The Royal Decadence, sinkkubiiseineen on saanut hyvän vastaanoton. Kuinka kuvailisitte tunnelmianne levyn saamasta huomiosta? Todellakin, jotkut lehtiarvostelut ovat nostaneet mieltä ylimpään euforiaan, mutta loppujen lopuksi ei kannata antaa liikaa painoarvoa edes painetulle sanalle. Kun sain levyn käteen lopulta, mulla oli skitsofreeninen olo. Onko tämä tarpeeksi hyvä? Tehtiinkö kaikki loppuun asti? Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin, voin rinta rottingilla sanoa, että levystä tuli hyvä, ei, siitä tuli erinomainen! Olen kuitenkin ollut aina sitä mieltä, että hetkeäkään ei voi jäädä chillaamaan hyvään fiilikseen, vaan nokka kohti uutta. Paremmin, korkeammalle ja niin edelleen. Jos tämä levy jää vähänkin historiaan, niin luojalle kiitos. Toivon sydämeni pohjasta, että monet vielä löytää tän levyn, parasta olisi, että siitä tulisi sen löytäneille oikein tärkeä levy. Musiikkia tehdään kuul

Blessed By Love - Now on videotape!

Uutiset Katso Reboundin Blessed by Love -video! Julkaistu: 3.8.2012 SUE  Kotimainen Rebound on saanut valmiiksi uuden musiikkivideon. Blessed by Love on balladi yhtyeen keväällä ilmestyneeltä The Royal Decadence -albumilta. Reboundin seuraava keikka on 25.8. Vantaan Koisorockissa.

Rebound: The Royal Decadence NOSTALGIA 8/2012

NY CD Finska rockabillytrion Melrose minns jag från deras Sverigeturnéer på 80-tålet. Der var sisu så det stänkte om det. Efter bandets upplösning var sångaren Rebound Green (Repa Nurmi på riktigt) enligt egen utsago "pank, hemlös och dåligt sällskap". Inte undra på att många av hans nya låter handlar om livets skuggsida. Sedan några år tillbaka har han rest sig, bildat Rebound och nu släppt andra albumet med dem. Attacken finns fortfarande där, men hans rockabilly är mer nyanserad, som ödesmättade och ljuva balladen Blessed By Love. 3/5 Godkänd NOSTALGIA 8/2012
http://koisorock.fi/?sivu=artisti&valinta=rebound Check this out!

Rebound- The Royal Decadence (Jupiter Stroll) Opari

Kakkosalbuminsa julkaissut Rebound-nelikko nousee nyt heittämällä Rockabilly skenen parhaaseen kastiin. Perinnetietoisuus on valtti mistä kelpaa ammentaa, mutta bändillä on lisäksi nälkä ja määrätietoinen etenemisen halu, sekä selkeä suunta. Niinpä moderniin billy-osastoon poimitaan kompastelematta mausteeksi vaikkamitä, ja välillä vaan ihan päästellään ihan silkasta rockaamisen ilosta. Pitkälti omaan sävelkynän terävyyteen luottava albumi loistaa myös läskisten mehukkailla soundeillaan. Tiukan rokkirullauksen ohella, johon kontra-basso släppää kiihkeän sykkeen, ja joilla sähkökitara kirmaa melodisen riehakkaasti, tarjotaan pari sulavalinjaista hituriakin. Eikä miehiä passaa moittia liiasta totisuudestakaan, saati yhden jipon varaan ripustautumisesta, sen verran oveliin aivoituksiin matkan varrella törmää 4,5/5 Mikke Nöjd/Opari

Ja sitten lävähti, niin että koko horisontti tärähti. Blues News 3/2012 Mikke Nöjd

Blues News 3/2012 Rebound - The Royal Decadence (Jupiter Stroll/ Backseat SIN 185) Ja sitten lävähti, niin että koko horisontti tärähti. Kakkosalbumillaan Rebound-yhtye lunastaa kaikki ensilevyn myötä sille asetetut odotukset ja jopa ylittää ne. Pelin henki on melodinen, lujaa liikkuva ja ehdottomasti lajin perinteitä kunnioittava Rockabilly. Mikäli yhtyeellä oli tämän äänitteen suhteen paineita, eivät ne ainakaan kuulu, sillä meininki on reilusti rempseää ja rentoa. Tätä voisi kutsua vaikka hulluksi – maaniseksi – honkytonkiksi villein Rock´n Roll maustein kuorrutettuna. Monesta mainiosta esityksestä ei olekaan ihan helppo nimetä sitä suosikkia, niitä kun tuppaa olemaan kovin monta. Mainitaan nyt vaikka raita 3, Life Is Too Short , joka kristallisoi yhtyeen toimenkuvan osuvasti billy-ilkamoinnin maailmoissa. Yksi mitaliehdokas voisi olla (5) White Trash Blues , petroolin tuoksuinen rämäpää-rockeri, joka van toimii. Niin, ja Coyntryn syrjässä hiippaileva (6) When Rock´n Roll

4.6 2012 Ilkka/Pohjalainen Rebound: The Royal Decadence (Jupiter Stroll).

4.6 2012 Ilkka/Pohjalainen Rebound: The Royal Decadence (Jupiter Stroll). Mainio kotimainen yhtye Rebound sijoittuu sävelillään jonnekin Teddy & The Tigersin ja Hearthillin välimaastoon. Retkueen juurimeiningillä maustettu kakkosalbumi rokkaa hikisesti, mikä on aina hyvä merkki alan tuotteissa. Rumpali Tommy Rolex sekä kontrabasisti Rami Soini muodostavat perin pinkeän rytmiryhmän. JUHA SEITZ

LP/CD/DOWNLOAD OUT NOW!

REBOUND - THE ROYAL DECADENCE 4/5 Helsingin Sanomat/Nyt-liite

Rebound – The Royal Decadence (4/5) (Jupiter Stroll) Mikko Aaltonen HS/Nyt SUOMALAISELLE rockyleisölle Melrosen läskibasistina 1980-luvulla tutuksi tullut Repa Nurmi vietti Melrosesta irtautumisen jälkeen musiikillista hiljaiseloa toistakymmentä vuotta. Nykyisessä Rebound yhtyessään laulavaksi komppikitaristiksi muuntautunut Nurmi on pätevöitynyt myös mainioksi laulunkirjoittajaksi. Yhtyeen toinen albumi The Royal Decadence paljastaa, että hiljaisien vuosien aikana rocklehtien kansikuvapoika on kerännyt talteen paljon käyttökelpoista energiaa. Suorastaan törkeän tarttuva, melodista poppia rockabillypiiskaukseen yhdistävä Life Is Like A Highway on toistaiseksi vuoden komein kotimainen rock´n roll-single, painon pysytellessä sanalla roll. Levyn kahdesta lainakappaleesta The White Stripesin Hotel Yorba lienee sorvattu kaupalliseksi täkyksi suurelle yleisölle, mutta silti – tai siksi – se kuulostaa muuhun materiaaliin verrattuna ulkokohtaiselta. Nurmen omat kappaleet t

ROOTS-PADAN HÄMMENTÄJÄT SUE 4/2012

ROOTS-PADAN HÄMMENTÄJÄT Rebound on yhtye, jolta sopii odottaa odottamattomia asioita. Teksti: Ari Väntänen. Kuva: Pasi Rytkönen Repa Nurmi kiikuttaa haastattelupöytään levyn, joka on vielä lämmin Cd-painon jäljiltä. Reboundin laulaja-kitaristi ja biisintekijä ei malttanut odottaa, että uusi The Royal Decadence albumi toimitettaisiin hänelle kotiin, vaan ajoi tuntikausia autolla vain saadakseen äänitteen mahdollisimman nopeasti. Levy on saanut miehen suorastaan poikamaisen kiihkon valtaan. The Royal Decadence on Nurmelle palkinto kärsivällisyydestä. Reboundin ensimmäisen pitkäsoiton Highways, Backsides & Sidewaysin julkaisusta on jo kolme vuotta. Ne vuodet ovat tuntuneet pitkiltä. -Jo puoli vuotta ekan levyn jälkeen mä rupesin intoilemaan levy-yhtiölle, että nyt aletaankin tekemään uutta levyä, Repa kertoo. – Jupiter Stroll Records ei kuitenkaan halunnut julkaista uutta levyä niin nopeasti edellisen perään. Mä suhtauduin siihen aluksi artistimaisen loukkaantuneesti: ”mi

Rebound -The Royal Decadence Out Now

Rebound - Life Is Like A Highway! Now on video!

http://www.blogger.com/img/blank.gif Follow the link, boy! :D http://www.youtube.com/watch?v=3LOPdZh6iZ0

Reboundin kahdet kasvot

KONSERTTI Rebound Salon Keikkamestassa 31.3 Salon Keikkamestassa esiintyi lauantai-iltana vauhdikasta rock´n rollia soittava Rebound. Yhtyeen keulahahmon Repa Nurmen johdolla yhtye esitti illan aikana kaksi keikkaa, alkuillasta akustisen setin ja vielä myöhemmin puolenyön jälkeen sähköisemmän version. Keikkamestan alakerran tiiviissä tunnelmassa Reboundin reipas soitanta upposi yleisöön. Vaikka akustisen keikan settilistaa ei ilmeisesti oltu etukäteen päätetty, paistoi rytmiryhmän otteista iloinen ja ammattimainen ote. Läskibassoa paukutellut Rami Soini , akustista kitaraa näppäillyt Artturi Ranta-aho ja kevyttä rumpusettiä takonut Tommy Rolex yhdessä Repa Nurmen kanssa muodostavat taitavan kvartetin, jonka akustista soittoa oli ilo kuunnella ja katsella. Uuutta levyään ensi viikolla Helsingissä juhliva Rebound soitti illan aikana pääosin omia kappaleitaan, joista erityismaininnan ansaitsee Repa Nurmen naisille omistama She-monster . Reboundille akustinen keikka oli kuulemma
Rockabillymiehet saivat yllätyskutsun Espanjaan Leena Koivisto/Vantaan Sanomat 10.3 2012 Rockabilly-yhtye Reboundia odottaa mielenkiintoinen kesäkuu. Bändi on kutsuttu esiintymään Euroopan laajimpaan psychobilly-tapahtumaan Barselonan lähistölle. Bändiin kuuluvat Artturi Ranta-aho ja Tommy Rolex ovat kutsusta iloisia, vaikka bändin tyyli ei ihan punkilla ja horrorilla olekaan terästettyä. Toinen merkittävä asia on luvassa jo näinä päivinä, kun yhtyeen tuore levy, The Royal Decadence, julkaistaan. -Siitä on luvassa myös vinyyliversio, muusikot kertovat. Reboundin rockabillyyn mahtuu mausteita Rebound yhtyeen kitaristi Artturi Ranta-aho ja rumpali Tommy Rolex ovat kuin kypsyvän mansikan kaksi puolta. Toinen on tumma ja habitukseltaan Rock, toinen on vaalea ja musiikkigenren mukaisessa esiintymisasussa leopardikuvioisia kenkiä ja kampausta myöten. - Joo, mä taidan olla enemmän se Billy, Ranta-aho naurahtaa Kaksikko on puolet Reboundista ja kuvastavat hyvin yhtyeen musiikkia. Siihen

Psychobilly Meeting 2012 Pineda de Mar, Spain

Wou! How about that!?!

Rebound/ Sue 16. 2 /2012

Rebound Espanjaan Bändi keikkailee keväällä myös Suomessa Julkaistu: 16.2.2012 Kuva: Pasi Rytkönen Kotimainen Rebound on buukattu soittamaan Euroopan suurimmalle psychobilly-festivaalille Psychobilly Meetingille. Tapahtuma järjestetään kesäkuussa Barcelonan lähistöllä Pineda De Marissa. Melrosessa tunnetuksi tulleen Repa Nurmen johtama Rebound aktivoituu keikkarintamalla myös kotimaassa, kunhan The Royal Decadence -albumi julkaistaan maaliskuussa. www.reboundgreen.com
Double Deal Rockabilly Revue wraps you like a spider, stings like a bee - Check this out! Live at Semifinal, Helsinki 18/2/12 http://www.youtube.com/watch?v=lP3gWPhIytY

Rebound live at Bar Lafka 3.2 2012

Here we go again!

Reboundin kakkoslevy liki valmis

Reboundin kakkoslevy liki valmis Salon Seudun Sanomat/Veli-Matti Henttonen kuva: Minna Määttänen Laulaja-kitaristi Repa Nurmen vetämän Rebound-yhtyeen kakkoslevy on lähes valmis. ”The Royal Decadence” on tarkoitus julkaista maaliskuun puolivälissä. Uutuuslevy tulee olemaan Nurmen sanoin keskiyön bailu-raketti ja syvällinen matka rock´n rollin ja sen alalajien ytimeen. Levy sisältää kymmenen originaalia ja kaksi lainabiisiä. Lainakappaleiksi on valikoitunut Dorsey Burnetten ja Ricky Nelsonin ”It´s Late” sekä White Stripes -yhtyeen ”Hotel Yorba”. Levyn pilottisinkku ”White Trash Blues” ilmestyi vuosi sitten. Kuluvan kuun aikana julkaistaan digisinkku ”Life Is Like A Highway”, josta on tulossa helmikuun aikana video. Bändin nykyinen kokoonpano on Repa Nurmi, kitara ja laulu, Artturi Ranta-aho, kitara, Tommy Rolex, rummut, sekä uusimpana jäsenenä runsaan vuoden mukana ollut basisti Rami Soini.

Rebound - The Royal Decadence .

Rebound – The Royal Decadence (Jupiter Stroll Records) Lähes kolme vuotta sitten ilmestyneen debyyttialbuminsa ”Highways, Backsides & Sideways” jälkeen, on Reboundin kakkosalbumi valmis julkaistavaksi. Maaliskuun puolivälissä ilmestyvä ”The Royal Decadence” kiteyttää kaiken sen, missä Rebound on parhaimmillaan. Reboundia on ollut vaikea kategorisoida yhden otsikon alle. Debyytilläkin kuultiin modernin Rockabillyn lisäksi americanaa ja jopa tangoa. Tuottaja Pete”T-Bird”Salmen kanssa työstetty kakkosalbumi aukeaa vieläkin laajemmalla kirjolla. Todellista 2000-luvun saundimaailmaa ja vintagea yhdistävää levyä voi silti pitää vaivattomasti lauantai-illan bailustartterina kuin myös sukelluksena Rock´n Rollin ytimeen. Levyn kahdestatoista kappaleesta kymmenen on bändin originaaleja. Lainakappaleiksi on valikoitunut Dorsey Burnetten/Ricky Nelsonin klassikko It´s Late ja Jack Whiten/White Stripes-yhtyeen kirjoittama Hotel Yorba. Ennen täyspitkän albumin ilmestymistä myrskyvaroituksen

Rebound - The Royal Decadence!!!

*Rebound - The Royal Decadence (Jupiter Stroll Records)* Nearly three years after the release of Rebound's debut "Highways, Backsides & Sideways" the band is releasing their second album. Hitting the shelves in March 2012, "The Royal Decadence" epitomizes all Rebound is at it's best. Finding a category for Rebound is not easy. On their debut album they mixed modern rockabilly songs with americana and even tango. On their second release, produced by Pete "T-Bird" Salmi, the palette of musical influences is even more colorful. Combining both vintage and 21st century sound elements it is a true rock'n'roll album you can ignite your Saturday night parties with. 10 out of 12 songs on the album are written by the band. Two covers are Dorsey Burnette's (Million hit by Ricky Nelson) classic rockabilly number "It's Late" and Jack White/White Stripes song "Hotel Yorba". As a sneak preview to the new album Rebound