Siirry pääsisältöön

Reboundin kahdet kasvot


KONSERTTI

Rebound Salon Keikkamestassa 31.3

Salon Keikkamestassa esiintyi lauantai-iltana vauhdikasta rock´n rollia soittava Rebound. Yhtyeen keulahahmon Repa Nurmen johdolla yhtye esitti illan aikana kaksi keikkaa, alkuillasta akustisen setin ja vielä myöhemmin puolenyön jälkeen sähköisemmän version.


Keikkamestan alakerran tiiviissä tunnelmassa Reboundin reipas soitanta upposi yleisöön. Vaikka akustisen keikan settilistaa ei ilmeisesti oltu etukäteen päätetty, paistoi rytmiryhmän otteista iloinen ja ammattimainen ote. Läskibassoa paukutellut Rami Soini, akustista kitaraa näppäillyt Artturi Ranta-aho ja kevyttä rumpusettiä takonut Tommy Rolex yhdessä Repa Nurmen kanssa muodostavat taitavan kvartetin, jonka akustista soittoa oli ilo kuunnella ja katsella.
Uuutta levyään ensi viikolla Helsingissä juhliva Rebound soitti illan aikana pääosin omia kappaleitaan, joista erityismaininnan ansaitsee Repa Nurmen naisille omistama She-monster . Reboundille akustinen keikka oli kuulemma lajissaan ensimmäinen. Homma kuulosti sen verran hyvältä, että toivottavasti yhtye heittää jatkossakin keikoillaan akustisia osia.
Sunnuntain puolella alkanut Reboundin toinen keikka oli vauhdikas ja energinen. Reboundin selkeä vahvuus on yhtyeen tyylitaju. Rockabillyhenkeä riittää nopeissa ralleissa, mutta toisaalta yhtye osaa vaihtaa tunnelmaa.
Uuden levyn kaunis slovari Blessed By Love, aikaansai tunnelman, joka muistutti vahvasti Twin Peaks-televisiosarjaa.
Reboundin tarjoamat rokkiherkut jäivät valitettavan monelta salolaiselta väliin. Saliin olisi ehdottomasti kaivattu lisää rokkiväkeä nostamaan sinällään hyvää tunnelmaa entistä korkeimpiin sfääreihin.
Rebound jatkaa keikkailuaan lähiaikoina eteläisessä Suomessa. Alkukesän kohokohta Repa Nurmen porukalle lienee, kun yhtye esiintyy kutsuvieraana Barcelonassa Euroopan suurimmassa Psychobilly-tapahtumassa.

Kuvat ja teksti Marko Silfergren
Salon Seudun Sanomat 4.2 2012

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tarmo tulee -oletko valmis?

  Reboundin Tarmo albumin julkaisu on tällä hetkellä kalkkiviivoilla ja viikolla 12 levy puristetaan kauniiksi vinyylilevyksi Helsingin levypuristamolla Kyläsaaressa. Niille, jolle ei ole vielä valjennut, niin tällä kertaa kyseessä ei ole ihan normipaketointi, vaan hieno "deluxe edition", joka pitää sisällään gatefold-kansiin pakatun värivinyylin ja promo ceedeen sekä liitteen. Levyä on myyty ennakkoon niin paljon, että varsinaisena julkaisupäivänä myyntiin riittää vain pieni erä. Tällä hetkellä niitä voi tilata tai käydä varaamassa vain ja ainoastaan Keravan Levyikkunasta. ( https://levyikkuna.fi/ ) Viikolla 14 (5.4) albumi julkaistaan myös digitaalisilla musiikkikanavilla, tarkoituksena on ehtiä toimittamaan fyysiset levyt ennen tätä. Kuitenkin kaikkeen kohdistuu aina ja iänkaikkisesti dramatiikkaa, joten pieni mahdollisuus myöhästymiseen on, tulevan kahden viikon lakon takia. Levyn kannet kun ovat vielä tällä hetkellä matkalla Suomeen Saksasta.  Levyn tiimoilta Rebound tek...

Kadonnut basisti löytyi Helsingin Sanomat/ Nyt Liite 21.8.09

Helsinkiläinen Melrose oli 1980-luvun suosituimpia yhtyeitä. Tiukka trio hajosi vuonna 1990, kun alkuperäinen basisti Repa Nurmi katosi. Täydellisesti. Nurmi erosi Melrosesta, eikä häntä sen koommin nähty keikkalavoilla - ennen kuin nyt. "Olin tulla hulluksi. Elämäni oli sekaisin. Minun oli pakko kadota bändikuvioista" Nurmi muistelee 1990- luvun alkua. Vasta nyt , 19 vuotta myöhemmin , Nurmi on valmis palaamaan valokeilaan uuden yhtyeensä Reboundin kanssa. Joutuiko menestyksestä maksamaan niin kovan veron, että katoamistemppu oli välttämätön? "Juuri näin. Olemme Tokelan (Melrosen laulaja) kanssa kuin veljiä ja pysyneet väleissä, mutta tuskin tulen saamaan lähtöäni koskaan kokonaan anteeksi" 1980-luvun villeinä vuosina Nurmi niitti mainetta yhtenä energisimmistä rock-esiintyjistä Suomessa. Mikä on hapenottokyky tällä hetkellä? "Jos yleisö on vanhentunut mukanani, voidaan katsoa kumpi jaksaa kauemmin. Enköhän pudota yhä monta nuorempaakin kyydistä!" Mikko...

REBOUND TIEDOTE: Rebound single Laiskanlinna ulos 10.11.2023

  REBOUND yhtyeen uusi single soi tarpeesta saada omaa aikaa ja tilaa tässä myrskyisessä mailmassa.  Omaksi saarekkeeksi löytyy arjen keskeltä  - Laiskanlinna. Kappaleen sointi on pehmeä, raukea ja kaunis. Kappaleen on tuottanut Hannu Korkeamäki  yhdessä Reiskojen kanssa. Laiskanlinna on myös mukana bändin tulevalla, jo järjestyksessä viidennellä albumilla, jonka työnimi on tässä vaiheessa ” TARMO ”. Albumi ilmestyy 2024 puolella .