Rebound – The Royal Decadence (Jupiter Stroll Records)
Lähes kolme vuotta sitten ilmestyneen debyyttialbuminsa ”Highways, Backsides & Sideways” jälkeen, on Reboundin kakkosalbumi valmis julkaistavaksi. Maaliskuun puolivälissä ilmestyvä ”The Royal Decadence” kiteyttää kaiken sen, missä Rebound on parhaimmillaan.
Reboundia on ollut vaikea kategorisoida yhden otsikon alle. Debyytilläkin kuultiin modernin Rockabillyn lisäksi americanaa ja jopa tangoa.
Tuottaja Pete”T-Bird”Salmen kanssa työstetty kakkosalbumi aukeaa vieläkin laajemmalla kirjolla. Todellista 2000-luvun saundimaailmaa ja vintagea yhdistävää levyä voi silti pitää vaivattomasti lauantai-illan bailustartterina kuin myös sukelluksena Rock´n Rollin ytimeen.
Levyn kahdestatoista kappaleesta kymmenen on bändin originaaleja. Lainakappaleiksi on valikoitunut Dorsey Burnetten/Ricky Nelsonin klassikko It´s Late ja Jack Whiten/White Stripes-yhtyeen kirjoittama Hotel Yorba.
Ennen täyspitkän albumin ilmestymistä myrskyvaroituksen tulevasta antaa tammikuun lopussa ilmestyvä ”Life Is Like A Highway”-digisingle. Helmikuun aikana kappaletta siivitetään myös Steve Gatlinin ohjaamalla videolla.
Reboundin The Royal Decadence albumin julkaisee JUPITER STROLL RECORDS ja levyn jakelusta huolehtii Playground music BAM.
Bändin keikat myy Live Nation/Lenny Lindfors
Katso myös lyhyt dokumentti Rebound yhtyeestä ja kurkista kulisseihin bändin tehdessä tulevaa albumiaan. http://vimeo.com/34175623
Jupiter Stroll Records
Facebook:
https://www.facebook.com/groups/113016200898/
Myspace:
www.myspace.com/reboundgreen