Siirry pääsisältöön

Vaikea olla pitämättä ja sisältöä olla arvostamatta – arviossa Reboundin ”Riva!”



Toimittaja: Aleksi Parkkonen/Kaaoszine - 05.11.2021

Tarinoita elämästä, monipuolinen kavalkadi instrumentteja ja vierailevia muusikoita sekä hyväntuulinen ote. Tämä kaikki löytyy Reboundin ”Riva!”-albumilta. Yhtyeen rivistössä vaikuttaa nykyisin Repa Nurmi, Mikki Niinivaara, Artturi Ranta-aho sekä Tommy Rolex, joista jokainen hoitaa useamman kuin yhden instrumentin käsittelyn. Nurmi ja Niinivaara nostettakoon esiin vielä sen takia, että he vastaavat albumin lauluosuuksista. Kahden vokalistin kombinaatio on hyvin toimiva, sillä luonnollisesti solistien äänet ovat erilaiset, jolloin ne tuovat kappaleista esiin erilaisia puolia.

Kvartetin lisäksi ”Riva!”-albumin äänityksiin on osallistunut pitkä liuta ulkopuolisia muusikoita, joiden tiedot löytyvät fyysisestä äänitteestä. Heistä erikseen nostan esille vain vokalisti Hanna Hushin, joka on ollut mukana niin monella kappaleella, että häntä voisi kutsua yhtyeen viideksi epäviralliseksi jäseneksi. Erityisesti ”Piruparka”, ”Alaspäin ois iisii” ja ”Pyhimys” -kappaleilla Hushin osallisuus on keskeinen tekijä.

Mitä tulee itse albumiin, on ”Riva!” hetkestä ja mielentilasta toiseen poukkoileva kollaasi. Pitkäsoitto alkaa harmonisesti, mutta muuttuu nopeasti riehakkaaksi jo ”Riva!”-introlla. Aloitusraidan jälkeen albumilla seikkaillaan niin ahdistuneessa ilmapiirissä ”Tuomari” ja ”Piruparka” -kappaleiden turvin, mutta vastapainoksi lyödään energiset ja rytmikkäät ”Suolaa” ja ”Jake”. Vastaavasti pohdiskelevampaa sävyä albumille tuodaan ”Alaspäin ois iisii” ja ”Katri-Helena” -teosten turvin.

Kuten kappalelistasta voi päätellä, taittuu Reboundin sanoituskynä niin vakavampaan sävyyn kuin nokkelaan ulosantiin. Nasevilla sanavalinnoilla paistattelevat erityisesti jalkoja heiluttava ”Kiipee apinan selkään” ja suomalaista kateuden tunnetta irvokkaan osuvasti kuvaileva ”Kateus ja katkeruus”. Myös albumin päättävä ”Lissää halkoja kaminaan” on tässä kohtaa nostettava esiin, sillä siihen on istutettu hieman murrettakin peliin. Se ei kuitenkaan ole kappaleen suurin yllätys, vaan teoksen loppu, joka kuljettaa kuulijan introlla kuultuun äänimaisemaan. Näin ”Lissää halkoja kaminaan” toimii outrona, jonka myötä ympyrä sulkeutuu.

Ei ”Riva!”-albumia voi ainakaan persoonattomuudesta syyttää. Rebound on saanut aikaan 12 hyvinkin erilaista kappaletta, joista moni loistaa kiinnostavien, tarinankerronnallisten sanoitusten ja monipuolisen sovitustyön ansioista. 

Pitkäsoitolta kun löytyy puhallinsoittimia perinteisen rock-kokoonpanon lisäksi. Jotenkin Rebound on onnistunut myös yhdistämään suomalaisen melankolian kauniisti osaksi menevää espanjalaista kansanperinnemusiikkia, jota kuullaan erityisesti introlla ja outrolla. Lyhyesti voisi todeta, että tästä albumista on vaikea olla pitämättä ja sen sisältöä olla arvostamatta. 8.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tarmo tulee -oletko valmis?

  Reboundin Tarmo albumin julkaisu on tällä hetkellä kalkkiviivoilla ja viikolla 12 levy puristetaan kauniiksi vinyylilevyksi Helsingin levypuristamolla Kyläsaaressa. Niille, jolle ei ole vielä valjennut, niin tällä kertaa kyseessä ei ole ihan normipaketointi, vaan hieno "deluxe edition", joka pitää sisällään gatefold-kansiin pakatun värivinyylin ja promo ceedeen sekä liitteen. Levyä on myyty ennakkoon niin paljon, että varsinaisena julkaisupäivänä myyntiin riittää vain pieni erä. Tällä hetkellä niitä voi tilata tai käydä varaamassa vain ja ainoastaan Keravan Levyikkunasta. ( https://levyikkuna.fi/ ) Viikolla 14 (5.4) albumi julkaistaan myös digitaalisilla musiikkikanavilla, tarkoituksena on ehtiä toimittamaan fyysiset levyt ennen tätä. Kuitenkin kaikkeen kohdistuu aina ja iänkaikkisesti dramatiikkaa, joten pieni mahdollisuus myöhästymiseen on, tulevan kahden viikon lakon takia. Levyn kannet kun ovat vielä tällä hetkellä matkalla Suomeen Saksasta.  Levyn tiimoilta Rebound tek...

Kadonnut basisti löytyi Helsingin Sanomat/ Nyt Liite 21.8.09

Helsinkiläinen Melrose oli 1980-luvun suosituimpia yhtyeitä. Tiukka trio hajosi vuonna 1990, kun alkuperäinen basisti Repa Nurmi katosi. Täydellisesti. Nurmi erosi Melrosesta, eikä häntä sen koommin nähty keikkalavoilla - ennen kuin nyt. "Olin tulla hulluksi. Elämäni oli sekaisin. Minun oli pakko kadota bändikuvioista" Nurmi muistelee 1990- luvun alkua. Vasta nyt , 19 vuotta myöhemmin , Nurmi on valmis palaamaan valokeilaan uuden yhtyeensä Reboundin kanssa. Joutuiko menestyksestä maksamaan niin kovan veron, että katoamistemppu oli välttämätön? "Juuri näin. Olemme Tokelan (Melrosen laulaja) kanssa kuin veljiä ja pysyneet väleissä, mutta tuskin tulen saamaan lähtöäni koskaan kokonaan anteeksi" 1980-luvun villeinä vuosina Nurmi niitti mainetta yhtenä energisimmistä rock-esiintyjistä Suomessa. Mikä on hapenottokyky tällä hetkellä? "Jos yleisö on vanhentunut mukanani, voidaan katsoa kumpi jaksaa kauemmin. Enköhän pudota yhä monta nuorempaakin kyydistä!" Mikko...

REBOUND TIEDOTE: Rebound single Laiskanlinna ulos 10.11.2023

  REBOUND yhtyeen uusi single soi tarpeesta saada omaa aikaa ja tilaa tässä myrskyisessä mailmassa.  Omaksi saarekkeeksi löytyy arjen keskeltä  - Laiskanlinna. Kappaleen sointi on pehmeä, raukea ja kaunis. Kappaleen on tuottanut Hannu Korkeamäki  yhdessä Reiskojen kanssa. Laiskanlinna on myös mukana bändin tulevalla, jo järjestyksessä viidennellä albumilla, jonka työnimi on tässä vaiheessa ” TARMO ”. Albumi ilmestyy 2024 puolella .