Valoitamme tässä Reboundin Tarmo albumin tekoprosessia ja tarinoita laulujen takaa osa yksi. Tässä osassa käsittelemme Tarmo-albumin A-puolen. Kirjoitukset on aiemmin julkaistu Rebound-yhtyeen facebook-sivuilla, mutta REBOUND FEEDBACK kokoaa ne nyt yhteen. Kirjoittajina ovat toimineet Repa Nurmi ja Mikki Niinivaara. Jokaisen kappaleen alla on Spotify-linkki.
Mukavia lukuhetkiä!
Tyyli On Köyhän Oikeus kappaleen tekeminen alkoi eri tavalla kuin yleensä. Halusin tehdä käännöksen Wanda Jacksonin Let´s Have A Party kappaleesta. Meillä oli ollut muutaman keikan kierros, joka oltiin ristitty kyseisen kappaleen mukaan ja ajattelin, että eikö siitä saisi meillekin hyvän cover kappaleen.
Oikeastaan kappaleeseen liittyi vain yksi huono puoli. Alkuperäinen on niin taidokkaasti tehty, että sen uudelleen lämmittely olisi lähtökohtaisesti huono idea. Rämpyttelin kuitenkin kotona kappaletta, kunnes kyllästyin siihen, mutta koska kappaleen hookki oli musta hyvä, en halunnut haudata koko juttua.
Ryhdyin miettimään sanoihin henkilöä, joka on sen verran varmalla itsetunnolla liikkeellä, ettei anna mahdollisen rahattomuuden tai yhteiskunnallisen statuksen masentaa. Ajattelin, että hahmo on yön kulkija, riittävän erilainen, joka tulee huomatuksi, mutta ei korosta omaa erinomaisuuttaan joka mutkassa. Juuri erilaisuutensa ja vahvan itsetuntonsa vuoksi hahmo on monen silmätikkuna, hyvässä ja pahassa.
Olen itse tunnistanut näitä ihmisiä silloin tällöin ja se ei liity sukupuoleen. Tietenkin “taiteilijan vapaudella” hahmo on kirjoitettu minä-muodossa. Kutsutaan sitten tätä oman elämänsä rebel-hahmo-yhdistelmää Tarmoksi, vaikka tekstissä ei mainita ketään nimeltä. Siksi se voisi olla yhtä hyvin Tarja.
Mitä itse biisin melodiaan tulee, niin A-FisM-D-E “kaavalla” on tehty tuhansia kappaleita, joten jos joku on säveltänyt jo vastaavan melodian, niin se ei olisi maailman suurin ihme. Olin itse ajatellut basson kulkevan suorana soinnun mukaan, jolloin se olisi mennyt Ramonesin suuntaan, mutta Mikki kehitti siihen boogie-kuvion, niin biisiin tuli Cisse Häkkinen-viba. Kitarakin raikaa Eddie Cochran-Ile Kallion jalanjäljillä. Intro pöllittiin lähes suoraan Iron Maidenilta, jostain niiden alkupään tuotannon kappaleesta. Rummut jyskyttää isoina, kuin 80-luvulla konsanaan.
Moneen kertaan tehty tai ei, tykkään itse biisin positiivisesta kulkevuudesta ja se avaa levyn huolettomasti, mutta riittävällä terällä.
Kuuntele kappale ja kerro mitä biisi sinulle kertoo:
https://open.spotify.com/track/0NYAtSfOE1rGFRXdhSBcTC?si=dbbb3a35cc984f22
Itte Tein on täysin Mikki Niinivaaran käsialaa. Kappalehan on alunperin hänen oman bändinsä Rockin Paradoxin kappale “Custom Made”, jonka sanoituksessa autoin vain sen verran, että kun Mikki ei keksinyt biisin nimeä, niin sanoin, että eikö biisi voisi olla Itte Tein, koska jotenkin ajattelin, että customointi on pohjimmiltaan “itte tekemistä”. Sehän istui sanoitukseen kuin nenä päähän.
Alkuperäisestä sävellyksestä Reboundin jälkeen säilyi toki melodia, mutta sovitus meni täysin uusiksi. Suoraviivainen rock-biisi taipui lähes kansanmusiikiksi, suomalaiseksi roots-musaksi.
Tarina voisi olla totta, mutta ei kai näitä hommia tekisi, jos oikeasti lottovoiton käärisi. Mikki on mun mielestä älyttömän hyvä biisintekijä ja tarinankertoja ja kuten reiluun draamankaareen kuuluu, voittaja, kaikkien tapahtumien jälkeen, on siipeensä saanut laulun kertoja. Raha ei tuo onnea, mutta vähän loiventaa tilannetta.
Laulun vierailija porukka on osittain jo Riva-levyltä tuttua. Ville Karinen, Jyrki Partanen ja Hanna Hush eivät olleet ensimmäistä kertaa pappia kyyditsemässä, mutta Oona Kavasto oli. Hirveellä itsevarmuudella Oona hoitaa Hannan kanssa stemmat kappaleen loppupuolella. Se ei ole millään lailla herttaista, mutta sitäkin voimakkaampaa ja roisia saundia. Sekakuoro kantaa lopussa kortensa kekoon koko rahan edestä.
Kuuntele kappale ja kerro mitä antaisit levyraadissa pisteitä tälle: https://open.spotify.com/track/5Wrdi3C28btymqZKX4vjby?si=48cfad9613214f39
Yksi Punainen Minuutti piti olla täsmäisku, joka olisi ollut levyn viimeinen kappale. Tein sen todellakin kello kädessä, että se kestää vain yhden minuutin ja siksi se on myös jonkinlainen levyn väliin laitettujen vielä lyhyempien “kappaleiden” esimuoto.
Kun biisijärjestystä ruvettiin kasaamaan läjään Mikki sanoi, että hänestä tuntuu, että kappale oli kasvanut loppuun laitettavasta nokkelasta vitsistä suuremmaksi, ihan oikeaksi biisiksi. Siksi se sai paraatipaikan levyn kolmantena kappaleena ja se onkin kokonaisuuden ja kontrastin kannalta melkein ainoa mikä soveltui ennen seuraavaa, Yläpilveen kappaletta.
Näin kokonaisuus toimii osiensa summana, eikä yksittäisenä kappaleena. Tämä on albumiformaatissa niin erityisen hienoa! Kaikkien kappaleiden ei tarvitse olla ”parhaita” ja varmoja hittejä, vaan joidenkin kappaleiden tehtävä on ”auttaa” toisia loistamaan. Se unohtuu usein nykytuotannoissa.
Treenasimme kovasti etukäteen Yhtä Punaista Minuuttia, mutta silti kappale eli vielä studiossa. Tommin intro-rummutuksessa oli niin hyvä meininki, että vaikka alunperin yhteissoitto olisi alkanut yhtäaikaa, tehtiin pikainen uudelleen arviointi ja soitto aloitettiinkin vain vähän ennen ensimmäistä taukoa.
Ennenkuin levy ilmestyi, Arto Törmänen teki tästä mainion animaatiovideon, jossa ääniraitana käytettiin vielä Bobby Niemisen demomiksausta. Totuuden nimessä, varsinainen miksaus ei juurikaan eroa levyversiosta. :D
Kuuntele kappale ja kerro kaverillekin: https://open.spotify.com/track/7HfqSce4HcpU8dfphRr5Rj?si=255eb3edc274429f
Yläpilveen. Kappale sai alkunsa treenikämpällä jammailusta, kun oli tarkoitus tehdä keikoille “soittohäntä” Ota Riski-kappaleeseen. Kuitenkin jammailusta alkoi kehittyä jotain muuta kuin päätöntä haahuilua. Treenikämpällä meitä vielä nauratti kovasti yläpilveen-sekoilu, mutta lopullinen teksti asetti palikat toiseen suuntaan
Jossain kappaleen syntyhistoriassa Mikki keksi kääntää vielä kappaleen bossa novaksi ja rakenteli kotona demon päälle sello, piano, taustalaulu ja poikkihuiluraitoja garagebandilla. Meitähän oli pitkään jo kutkuttanut saada huilua lisättyä johonkin kappaleeseen, en välttämättä osaa sanoa miksi. :D
Oli aikamoinen savotta löytää aikatauluihin sopivia rakoja kalentereista bändin ulkopuolisille soittajille, mutta lopulta sessiot saatiin järjestettyä. Huilistiksi oli jo buukattu toinen soittaja, joka joutui viime metreillä perumaan tulonsa, mutta onneksi hänen suosituksestaan sain yhteyden Jarmo”Rova”Rouviseen, jonka poikkihuilu kruunasi kappaleen. Sitä ennen kappaleeseen oli käynyt äänittämässä Radion Sinfonia orkesterin sellisti Timo Alanen selloraidat. Hannan (Hush) laulu parantaa rikkoutuneita luita ja sieluja.
Tämä kappale on kaikista kauimpana bändin “linjasta”, mutta minusta tuulahdus 70-luvua sopii yllättävän hyvin levylle. Vaikka tässä sillai mitään 70-lukua nostalgisoida, niin mun mielestä tän biisin värit on jotenkin keltainen, vihreä ja ruskea. Musta tuntuu, että meillä oli himassa näitä värejä tapeteissa.
Alunperin jammailusta syntyneeseen kappaleeseen jäi vielä paljon alkuperäistä ajatusta. Lopun outrossa bändi paahtaa kuin viimeistä päivää hyvinkin vapautuneissa tunnelmassa. Alun synkkyys on tiessään.
Kuuntele kappale ja kerro onko tämä huti vai osuma: https://open.spotify.com/track/3rjrl03jG3s6YGoDYqDfyE?si=7a4b021af4434f13
Tietäjät
Tietää julkaistiin ensimmäisenä singlenä Riva-albumin
jälkeen. Rockabilly muodosta huolimatta se on epätavallisella
sointukululla pyörivä kappale. Levytetty versio pysyy hyvin “väärin
läjässä”, mutta livenä kappale on yksi vaikeimpia Reiskojen
biisejä saada toimimaan. Johtuu varmaan temmosta tai sitten meillä
ei ole vaan syntynyt kappaleeseen tarpeeksi rutiinia. Se on harmi ja
aika usein tulee herkästi skipattua biisi setistä, -
vaikka - kun biisi
rullaa hyvin, niin se on kunnon rytinää.
Mikki laulaa tän mun mielestä hemmetin hyvällä raspilla ja uskottavasti. Tykkään tästä tekstistä, koska se kertoo ystävyydestä ja nään sen mielikuvissa sellaisena vähän varttuneemman äijäporukan biisinä.
Tuskin ne tätä kappaletta kuuntelee, kun ne lätkii korttia pöytään jossain linja-auto aseman baarissa, mut ne on ne tyypit. Katoavaa kansanperinnettä, koska voi kysyä missä ne ”veijo-esson” baarit on nykyään on. Se onkin sitten eri kysymys ja eri biisi. Tietäjät varmaan senkin tietää!
Melodisuuden sijaan Tietäjät on vahvasti rytmikappale jossa mielestäni on saavutettu jotain äkkiväärää rhythm-bluesin spirittiä. Kuten sanoin, tämä on ollut myös haastava treenausvaiheessa ja joskus treenikämpällä (rumpalimme) Tommi parahti: Onko tämä edes biisi? :D
Kuuntele laulu ja iske pöytään ryppyinen seteli: https://open.spotify.com/track/4dTXc0MyAgQYxc9eez0Rta?si=4d869c371f02448a
Tarmo ja Mä. Levyn ensimmäinen biisien väliin survottu välikappale. Äänitettiin laulun runko yhdellä mikrofonilla siten, että haettiin balanssi etäisyyksillä mikrofoniin. Toisella puolella mikrofonia lauloin pää-laulun ja komppasin akustisella kitaralla, toisella puolella oli Mikki, joka lauloi stemmaa ja soitti ukulelea. Tommi asettui vähän kauemmaksi ja otti eteensä yhden bassorummun, jonka hän peitti kankaalla, että saatiin mahdollisimman tunkkainen isku. Sen jälkeen Mikki soitti kontrabasson raidan päälle, joka äänitettiin myös viemällä kontrabasso normaalia kauemmas mikrofonista. Silloin äänitettävä “saundi” oli lähinnä “tumppua”. Myöhemmin Ville Karinen soitti useita raitoja viulua, mutta lopulliseen tulokseen jäi vain yksi viuluraita.
Koko kappalehan on periaatteessa vain yksi kertosäkeistö. Näin jälkikäteen inspiroisi tehdä kertosäkeen eteen pari tarinallista a-osaa, mutta se jääköön hautumaan “parempia aikoja”.
Kuuntele kappale ja kerro mikä on sinun kiveen hakattu suunnitelma: https://open.spotify.com/track/6a9BTizEgQcnw050GxvNvx?si=2f9cd6a8754e433e
Ota Riski! Levyn toinen tai kolmas kappale, joka kertoo ystävyydestä. Ainoa tsibale(hah hah, MIKÄ???), jonka olen “kirjoittanut ulkomailla”. (Mua on aina ihmetyttänyt artistit, jotka matkustaa jonnekin hienoihin paikkoihin luomaan jotain erityisen hienoa. Ehkä se ”Hemingway”-tyyli elää tiukassa, että maiseman vaihto parantaisi laatua, mene ja tiedä?) Tämähän syntyi kuitenkin arkisesti kesälomareissulla Virossa.
Inspiraation kappaleeseen sain eräästä kosteasta perjantai-kesäillasta, kun olin hyvän kaverin kanssa radalla. Meillä kun on perinteeksi muodostunut kerran kesässä tapahtuva “läskit silmille” tapahtuma. Tosin useita kesiä on mennyt siten, että suunnitelmat ovat kyllä järkkymättömiä, mutta toteutus on jäänyt puolitiehen.
Jirin kanssa jo lapsuuden Länsimäestä alkanut ystävyys on pysynut voimissaan ja elossa kuten ruoho, joka kasvaa joka kerta betonin ja asfaltin välistä ja saa voimansa hiekannmurusista, jotka toimivat kasvualustana.
Tärkeitä juttuja ja kun vakavoidutaan hetkeksi, niin kaikesta yksilökeskeisyydestä ja minä-minä meiningin lisääntymisestä huolimatta, ihminen on laumaeläin. Kun näistä asioista puhutaan, niin yksinkertaista suoraan asian ytimeen osuu ”C´mon everybody”-biisit, johon yritin Ota Riski biisillä sohaista.
Niinkuin monta kertaa ennenkin, olin ”ihan varma”, että tästä tulee kesähittien kesähitti, mutta kyllä ”kansa-ei-saa-tietää” ja radioiden musiikkipäälliköt-pitää-siitä-huolen. Voin olla väärässä ja luultavasti olenkin, eteenpäin… :D
Ota Riski-biisin sanoitukseen vilahti Tarmo ensimmäistä kertaa Riva!-levyn ”Alaspäin Ois Iisii”-kappaleen jälkeen. Siinä hän toimii myös tarjoilijana. Ei mulla ollut vielä tässä kohdassa ajatusta, että levy nimetään tämän henkilöhahmon mukaan, mutta oon aina tykännyt, jos joku sivuhenkilö vierailee aika ajoin kappaleissa tai vaikka elokuvissa. Se on vähän kuin näkisi vanhan tutun.
Artturin twang-kitara on aika pitkälti yhden lajin puhdasta Rock´n Rollin peruskalliota. Mulla oli jotenkin mielessä Black Keysin Lonely Boy, mutta biisistä tulikin ska-hypyllä Eddie-Rebound-Cochran toimitusta. Sitä saa, mitä sattuu tulemaan!
Kerro mitä pidät biisistä ja mistä riskaabelista hommasta haaveilet? https://open.spotify.com/track/5JrF6C7jlT8icC0Etn6o9a?si=a5d4010764a1401c
El Tarmo. Toinen muutaman tahdin välikappale. Vinyylilevyllä tämän paikka olisi pitänyt olla B-puolen ensimmäisenä, mutta kakkospuolen levyn pituus alkoi lähestyä kriittistä 23 minuuttia, jolloin urat alkavat olla jo melkoisen tiiviitä. Kappale siirrettiin Riskin perään A-puolelle ja siten se lopettaa levyn sisällä olevan ”pienois-trilogian”.
Tosin ja vaikka kappale on vain lyhyt tuokiokuva voisin hyvin kuvitella sen mukaan johonkin todelliseen B-elokuvaan missä sarvipäinen ja paininaamariin pukeutunut ”El Tarmo” astuu dramaattisesti ensimmäistä kertaa valokeilaan. Spilberg, Tarantino, ohoi!
Kuuntele kappale kappale kolme kertaa peräkkäin ja arvioi vasta sitten mitä ihmettä tapahtui: https://open.spotify.com/track/1xcFMDH2YO0LeLymTGv4RA?si=311a187835f34a0e