Siirry pääsisältöön

Atik Ismail, Antero Priha, Kati Kovács ja Cisse Häkkinen = Rebound Riva! musiikkivideo!


Rebound julkaisee uuden musiikkivideon syys-lokakuussa. Kuvausten ollessa vielä kesken voimme kuitenkin todeta ja huokaista helpotuksesta, että so far so good.  Idea videosta syntyi jälleen hajatelmista ja heitoista ilman suurempaa suunnitelmallisuutta ja niin, ilman järjen hiventä.

Riva!-albumi ja varsinainen Riva!-kappale on omistettu legendaariselle Italialaiselle jalkapalloilijalle Luigi Rivalle. Luigi Riva,oli lempinimeltään "Rombo di Tuono". Luigi "Ukkosen Jyrinä" Riva esiintyi Italian maajoukkuepaidassa 60-70-luvun molemmin puolin. 

Legenda syntyi viimeistään 1970 Meksikon MM-kisoissa , jolloin Italia hiljensi Länsi-Saksan pelaajat ja jalkapallofanit Luigi Rivan jatkoaikamaalilla (4-3). 

Jonnet ei muista, eikä muista ehkä kovin moni muukaan, mutta kiihkeää ottelua kutsuttiin yleisesti "vuosisadan otteluksi" siihen maailman aikaan. Rivan maalia hehkutettiin "parhaaksi maaliksi, parhaassa pelissä koko maailmassa"

Näiden taustatietojen valossa lähdimme suunnittelemaan Riva! videota. Oikeastaan näistä faktoista ei ollut lopulta juuri mitään hyötyä, sillä käsikirjoitus ei paljon voinut nojata yli viisikymmentä vuotta tapahtuneisiin tapahtumiin, mutta usko oli kova, että kyllä tästä jotain syntyy. 

Uhkarohkeasti otin yhteyttä todelliseen suomalaiseen jalkapallolegendaan Atik Ismailiin. Olin satavarma, että Ismail sanoisi heti kärkeen ystävällisesti ei, mutta kaikkien yllätykseksi, Atik oli suostui lähtemään mukaan haparoivaan videoprojektiimme. Koko kesän tarina eli mielessämme ja täyttyi sitä mukaa kun ideoita ropisi laatikkoon. 

Lopulta alkuperäinen tarina Luigi Rivasta muuttui oudoksi matkaksi, joka rakentui mielessämme eräänä kauniina kesäpäivänä, jolloin kävimme Mikki Niinivaaran kanssa katsomassa mahdollisia kuvauspaikkoja. 

Kohtaloa tai ei, lopulta olimme Cisse Häkkisen haudalla, jonka tiesimme olleen Atik Ismailin erittäin läheinen ystävä. Miten tämä kaikki saadaan sopimaan yhteen musiikkivideoon? Se selvinnee siis myöhemmin, kun video lopulta valmistuu. 

Jos jaksoit lukea tänne asti, palkinnoksi sinulle videon ensimmäinen teaser/trailer




 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tarmo tulee -oletko valmis?

  Reboundin Tarmo albumin julkaisu on tällä hetkellä kalkkiviivoilla ja viikolla 12 levy puristetaan kauniiksi vinyylilevyksi Helsingin levypuristamolla Kyläsaaressa. Niille, jolle ei ole vielä valjennut, niin tällä kertaa kyseessä ei ole ihan normipaketointi, vaan hieno "deluxe edition", joka pitää sisällään gatefold-kansiin pakatun värivinyylin ja promo ceedeen sekä liitteen. Levyä on myyty ennakkoon niin paljon, että varsinaisena julkaisupäivänä myyntiin riittää vain pieni erä. Tällä hetkellä niitä voi tilata tai käydä varaamassa vain ja ainoastaan Keravan Levyikkunasta. ( https://levyikkuna.fi/ ) Viikolla 14 (5.4) albumi julkaistaan myös digitaalisilla musiikkikanavilla, tarkoituksena on ehtiä toimittamaan fyysiset levyt ennen tätä. Kuitenkin kaikkeen kohdistuu aina ja iänkaikkisesti dramatiikkaa, joten pieni mahdollisuus myöhästymiseen on, tulevan kahden viikon lakon takia. Levyn kannet kun ovat vielä tällä hetkellä matkalla Suomeen Saksasta.  Levyn tiimoilta Rebound tek

Reboundin Laiskanlinna nyt myös animaatiovideona!

https://youtu.be/c4uFEmkV6KM?si=hK8I94FTASr6sQsD Ei ole paljonkaan vettä virrannut Vantaanjoessa, kun Reiskat julkaisevat jo uuden videon. Tällä kertaa töihin patistettiin Arto Törmänen, joka loihti What´s Upin viestiin mahtuvasta käsikirjoituksesta upean kuvituksen kappaleeseen.  Juoni ei mene kappaleen mukaan, vaan se on kertomus bändistä, joka kokee kaiken mahdollisen matkalla keikalle ja takaisin. Samalla se on myös kunnianosoitus niille tuhansille yhtyeille ja artisteille, jotka jaksavat vuodesta toiseen tehdä baarikeikkoja ilman sen suurempaa sukseeta ja jotka saavat maistaa Rock´n Roll lifestailin karumpaa puolta. Videosta tehdään vielä toinen versio kansainvälisille elokuvafestivaaleille, mutta siihen palataan myöhemmin. Ohjaus, käsikirjoitus ja editointi on Repa Nurmen ja Arto Törmäsen käsialaa, animaatio Arto Törmänen.  Laiskanlinna on saanut muutenkin hyvää tuulta purjeisiinsa. Sitä on soitettu mukavasti Ylen mainioissa musiikkiohjelmissa ja viikolla 47 se nousi Suomen Epävi

REBOUND: ALASPÄIN OIS IISII - videota ja singleä pukkaa

  Rebound julkaisee uuden ja järjestyksessä ensimmäisen suomenkielisen albumin alkusyksystä 2021. Sitä ennen Riva!-albumilta irrotetaan vielä yksi radiopromo ja siitä tehty video.  Kaikki on periaatteessa valmista julkaisua varten ja sekin on uutta. Yleensä - deadlinen painaessa päälle, hommat etenevät stressin, kevyen ja ei-niin-kevyen pintavixxxxksen saattelemana.  Alaspäin Ois Iisii-biisi syntyi itseasiassa hyvinkin helposti, mutta lopputulos on silti enemmän kuin osiensa summa. Myös levytyksen jälkeen videon kuvaamisen suunnittelu syntyi jokseenkin päättäväisessä myötätuulessa. Biisin tarina on sen verran ohjaileva, että jo alunperin päätettiin, että videon stoori ei tule menemään laulun askelmerkeissä.  Mistä sitten syntyikään ajatus Kaurismäkeläisestä lähestymistavasta ja sitä pallotellessa käsikirjoitus lähti hakemaan uomia legendaarisen Calamari Union elokuvan pohjalta.  Loppujen lopuksi otin yhteyttä itse Kaurismäkeen Mato Valtosen toimiessa esiliinana ja kerroin mistä on kyse