Siirry pääsisältöön

Rebound Feedback IS BACK!

Muutamia (tuhansia) litroja vettä on virrannut musiikkibisneksessä sitten viimeisen REBOUND FEEDBACK päivityksen. Suurin osa bändin kiemuraisesta matkasta on raportoitu aktiivisilla Rebound Facebook-sivuilla.

Mitä uuteen (ja vanhempaan!) Rebound musiikkiin tulee, kaikki löytyy helposti esimerkiksi Spotifysta https://open.spotify.com/artist/4PK0wrWBoGB7OwCT6e5CmD yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Reboundin kappale Sydänsurujen Pikatie löytyy vain ja ainoastaan YouTube palvelimelta. Biisi on sieltä kuultavissa elävän kuvan kera.

Viimeisin Rebound julkaisu on single Kateus Ja Katkeruus (Jupiter Stroll Records), joka on soinut hyvin mm. Roll Fm kanavalla ja saavutti kolmannen sijan Radio Suomen levylautakunnassa. Muutenkin Rebound soi kolmen englanninkielisen albumin jälkeen nyt suomenkielellä.
Viimeiset kolme singleä Jake, Pyhimys ja Kiipee Apinan Selkään on soineet Spotifyssa mukavasti. Jokaista sinkkua on luukutettu reilusti yli 30 000 kertaa, mistä ei voi olla kuin iloinen kuin Ilona.

Kateus ja Katkeruus biisistä on myös YouTubessa sekä epävirallinen (by Mikki Niinivaara), että virallinen video (ohjaus Uolevi Nurmi), joten siitä vaan klikkailemaan ja vertailemaan.

 Kuva kulissien takaa. Tässä syntyy Kateus ja Katkeruus video.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tarmo tulee -oletko valmis?

  Reboundin Tarmo albumin julkaisu on tällä hetkellä kalkkiviivoilla ja viikolla 12 levy puristetaan kauniiksi vinyylilevyksi Helsingin levypuristamolla Kyläsaaressa. Niille, jolle ei ole vielä valjennut, niin tällä kertaa kyseessä ei ole ihan normipaketointi, vaan hieno "deluxe edition", joka pitää sisällään gatefold-kansiin pakatun värivinyylin ja promo ceedeen sekä liitteen. Levyä on myyty ennakkoon niin paljon, että varsinaisena julkaisupäivänä myyntiin riittää vain pieni erä. Tällä hetkellä niitä voi tilata tai käydä varaamassa vain ja ainoastaan Keravan Levyikkunasta. ( https://levyikkuna.fi/ ) Viikolla 14 (5.4) albumi julkaistaan myös digitaalisilla musiikkikanavilla, tarkoituksena on ehtiä toimittamaan fyysiset levyt ennen tätä. Kuitenkin kaikkeen kohdistuu aina ja iänkaikkisesti dramatiikkaa, joten pieni mahdollisuus myöhästymiseen on, tulevan kahden viikon lakon takia. Levyn kannet kun ovat vielä tällä hetkellä matkalla Suomeen Saksasta.  Levyn tiimoilta Rebound tek

Rebound - Ota Riski - on uusi single ja video!

  Rebound julkaisi uuden singlen ja videon juuri päättyneen Let`s Have A Party kevätkiertueen jälkeen. Kiertue on ehkä väärä sana, mutta kuulostaa komeammalta. Oli miten oli, Reiskat ehti käydä maaliskuussa Bobby Niemisen uudella studiolla ja nauhalle tarttui kolme uutta kappaletta, joista sinkuksi valikoitui Ota Riski!.  Kaksi muuta jäi vielä talteen odottamaan sopivaa ajankohtaa ja tarkoituksena on tietysti myös pukata uutta albumia, joten sitäkin silmällä pitäen materiaalia haalitaan kasaan. Levyn teko on nyt puolivälissä, joten ihan ei kannata pidättää hengitystä. Deadlineä ei ole asetettu. Vielä. Uusi video ilmestyi YouTubeen poikkeuksellisesti ennen spottari-sinkkua ja se on editoitu Repa Nurmen ja Mikki Niinivaaran laajasta 8mm-kaitafilmi arkistoista. Viimeisen silauksen teki vielä Arto Törmänen. Video ei sisällä juonellista tarinaa luonnollisestikkaan, mutta sopii musan kanssa täydellisesti. Juuri oikeanlaista kemiaa ja jos oikein tarkasti katsoo, saattaa videosta löytää "

Reboundin Laiskanlinna nyt myös animaatiovideona!

https://youtu.be/c4uFEmkV6KM?si=hK8I94FTASr6sQsD Ei ole paljonkaan vettä virrannut Vantaanjoessa, kun Reiskat julkaisevat jo uuden videon. Tällä kertaa töihin patistettiin Arto Törmänen, joka loihti What´s Upin viestiin mahtuvasta käsikirjoituksesta upean kuvituksen kappaleeseen.  Juoni ei mene kappaleen mukaan, vaan se on kertomus bändistä, joka kokee kaiken mahdollisen matkalla keikalle ja takaisin. Samalla se on myös kunnianosoitus niille tuhansille yhtyeille ja artisteille, jotka jaksavat vuodesta toiseen tehdä baarikeikkoja ilman sen suurempaa sukseeta ja jotka saavat maistaa Rock´n Roll lifestailin karumpaa puolta. Videosta tehdään vielä toinen versio kansainvälisille elokuvafestivaaleille, mutta siihen palataan myöhemmin. Ohjaus, käsikirjoitus ja editointi on Repa Nurmen ja Arto Törmäsen käsialaa, animaatio Arto Törmänen.  Laiskanlinna on saanut muutenkin hyvää tuulta purjeisiinsa. Sitä on soitettu mukavasti Ylen mainioissa musiikkiohjelmissa ja viikolla 47 se nousi Suomen Epävi