Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2021.

Rockin news for rockin people! Mikko Rannan arvio Reboundin Riva! albumista.

  REBOUND: Riva!  (Jupiter Stroll Records VIN 005) Riva, Tuomari, Piruparka, Suolaa, Alaspäin Ois Iisii, Jake, Kylmää Kuin Jää, Kiipee Apinan Selkään, Katri-Helena, Kateus Ja Katkeruus, Pyhimys, Lissää Halkoja Kaminaan. Alkuun pieni perehdytys Reboundin historiaan. erittäin lyhyt oppimäärä: Yhtye syntyi yhden miehen, Repa Nurmen , mielessä vuonna 2006, hänen eläessään Melrosen jälkeistä aikaa. Pian Nurmen ympärillä alkoi pyöriä muusikkosakki, josta joukkiosta onkin nykyään luontevaa puhua monikossa lempinimellä Reiskat. Ensin ilmestyi kolme englanninkielistä pitkäsoittoa. "Riva!" on yhtyeen ensimmäinen suomeksi laulettu albumi. Suomenkielistä materiaalia yhtye on ehtinyt tehdä ja esittää kuitenkin jo noin viiden vuoden ajan. Levyn alkusoitto "Riva!" tempaa heti kyytiinsä: Hurjana mariachi-surfina käynnnistyvä kappale saa kotvan soituaan seurakseen vielä kierrepallona vähän ska-komppia. Biisin, ja koko levyn nimi viittaa Italialaisen futistähti Luigi "Gigi"...

Vaikea olla pitämättä ja sisältöä olla arvostamatta – arviossa Reboundin ”Riva!”

Toimittaja: Aleksi Parkkonen/Kaaoszine - 05.11.2021 Tarinoita elämästä, monipuolinen kavalkadi instrumentteja ja vierailevia muusikoita sekä hyväntuulinen ote. Tämä kaikki löytyy Reboundin ”Riva!”-albumilta. Yhtyeen rivistössä vaikuttaa nykyisin Repa Nurmi, Mikki Niinivaara, Artturi Ranta-aho sekä Tommy Rolex, joista jokainen hoitaa useamman kuin yhden instrumentin käsittelyn. Nurmi ja Niinivaara nostettakoon esiin vielä sen takia, että he vastaavat albumin lauluosuuksista. Kahden vokalistin kombinaatio on hyvin toimiva, sillä luonnollisesti solistien äänet ovat erilaiset, jolloin ne tuovat kappaleista esiin erilaisia puolia. Kvartetin lisäksi ”Riva!”-albumin äänityksiin on osallistunut pitkä liuta ulkopuolisia muusikoita, joiden tiedot löytyvät fyysisestä äänitteestä. Heistä erikseen nostan esille vain vokalisti Hanna Hushin, joka on ollut mukana niin monella kappaleella, että häntä voisi kutsua yhtyeen viideksi epäviralliseksi jäseneksi. Erityisesti ”Piruparka”, ”Alaspäin ois iisii” ...