Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2012.

REBOUND - THE ROYAL DECADENCE 4/5 Helsingin Sanomat/Nyt-liite

Rebound – The Royal Decadence (4/5) (Jupiter Stroll) Mikko Aaltonen HS/Nyt SUOMALAISELLE rockyleisölle Melrosen läskibasistina 1980-luvulla tutuksi tullut Repa Nurmi vietti Melrosesta irtautumisen jälkeen musiikillista hiljaiseloa toistakymmentä vuotta. Nykyisessä Rebound yhtyessään laulavaksi komppikitaristiksi muuntautunut Nurmi on pätevöitynyt myös mainioksi laulunkirjoittajaksi. Yhtyeen toinen albumi The Royal Decadence paljastaa, että hiljaisien vuosien aikana rocklehtien kansikuvapoika on kerännyt talteen paljon käyttökelpoista energiaa. Suorastaan törkeän tarttuva, melodista poppia rockabillypiiskaukseen yhdistävä Life Is Like A Highway on toistaiseksi vuoden komein kotimainen rock´n roll-single, painon pysytellessä sanalla roll. Levyn kahdesta lainakappaleesta The White Stripesin Hotel Yorba lienee sorvattu kaupalliseksi täkyksi suurelle yleisölle, mutta silti – tai siksi – se kuulostaa muuhun materiaaliin verrattuna ulkokohtaiselta. Nurmen omat kappaleet t...

ROOTS-PADAN HÄMMENTÄJÄT SUE 4/2012

ROOTS-PADAN HÄMMENTÄJÄT Rebound on yhtye, jolta sopii odottaa odottamattomia asioita. Teksti: Ari Väntänen. Kuva: Pasi Rytkönen Repa Nurmi kiikuttaa haastattelupöytään levyn, joka on vielä lämmin Cd-painon jäljiltä. Reboundin laulaja-kitaristi ja biisintekijä ei malttanut odottaa, että uusi The Royal Decadence albumi toimitettaisiin hänelle kotiin, vaan ajoi tuntikausia autolla vain saadakseen äänitteen mahdollisimman nopeasti. Levy on saanut miehen suorastaan poikamaisen kiihkon valtaan. The Royal Decadence on Nurmelle palkinto kärsivällisyydestä. Reboundin ensimmäisen pitkäsoiton Highways, Backsides & Sidewaysin julkaisusta on jo kolme vuotta. Ne vuodet ovat tuntuneet pitkiltä. -Jo puoli vuotta ekan levyn jälkeen mä rupesin intoilemaan levy-yhtiölle, että nyt aletaankin tekemään uutta levyä, Repa kertoo. – Jupiter Stroll Records ei kuitenkaan halunnut julkaista uutta levyä niin nopeasti edellisen perään. Mä suhtauduin siihen aluksi artistimaisen loukkaantuneesti: ”mi...

Rebound -The Royal Decadence Out Now

Rebound - Life Is Like A Highway! Now on video!

http://www.blogger.com/img/blank.gif Follow the link, boy! :D http://www.youtube.com/watch?v=3LOPdZh6iZ0

Reboundin kahdet kasvot

KONSERTTI Rebound Salon Keikkamestassa 31.3 Salon Keikkamestassa esiintyi lauantai-iltana vauhdikasta rock´n rollia soittava Rebound. Yhtyeen keulahahmon Repa Nurmen johdolla yhtye esitti illan aikana kaksi keikkaa, alkuillasta akustisen setin ja vielä myöhemmin puolenyön jälkeen sähköisemmän version. Keikkamestan alakerran tiiviissä tunnelmassa Reboundin reipas soitanta upposi yleisöön. Vaikka akustisen keikan settilistaa ei ilmeisesti oltu etukäteen päätetty, paistoi rytmiryhmän otteista iloinen ja ammattimainen ote. Läskibassoa paukutellut Rami Soini , akustista kitaraa näppäillyt Artturi Ranta-aho ja kevyttä rumpusettiä takonut Tommy Rolex yhdessä Repa Nurmen kanssa muodostavat taitavan kvartetin, jonka akustista soittoa oli ilo kuunnella ja katsella. Uuutta levyään ensi viikolla Helsingissä juhliva Rebound soitti illan aikana pääosin omia kappaleitaan, joista erityismaininnan ansaitsee Repa Nurmen naisille omistama She-monster . Reboundille akustinen keikka oli kuulemma ...