Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Rebound-yhtyeeltä tulossa single ”Musta” ja lyhytelokuva

K irjoittanut   Niko Kuusela   - 27.11.2022 – Toivoisin, että tämän kappaleen levyttäisi joku iso iskelmä-paavo, sanoo  Rebound -yhtyeen laulaja ja kappaleen leipuri Repa Nurmi. – Olisihan se huomattavasti helpompaa saada mainstreamista huomiota biisille kuin täältä reunagenrestä. –  Siltsu  olisi kova! Repa intoilee.   Arto Köysistön kanssa tuotettu kappale onkin kaikkea muuta kuin ”perus-Reiskaa”. Ne, jotka ovat tutustuneet   Rebound -yhtyeeseen aiemmin, saattavat ihmetellä mistä nyt tuulee. – Aina me ollaan tehty sellaista itselleen haastavaa hommaa ja jos joku ajattelee tätä jonkinlaisena suurena tyylin muutoksena, niin sitä se ei ole. Tätä kappaletta on alun perin treenattu jo yli neljä vuotta sitten, joten haastetta on riittänyt. Nyt oli korkea aika viedä tämä maaliin. Varsinaiseen työstöön menikin ”vaivaiset” puoli vuotta, Repa nauraa. Tiedettiin kuitenkin kaikki nämä vuodet takaraivossa, että ” Musta ” ei jää pöytälaatikkoon.  Rebound...

Ei pänni eikä ota koteloon!

Rebound-yhtyeen viimeisin musiikkivideo Paha, Pahanilman Lintu (Eng. A Bird Of Bad Luck) on juuri voittanut kansainvälisen Monthly Indie Film Festivalin "Paras Musiikkivideo" palkinnon. Videon ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Arto Törmänen ja Repa Nurmi. Arto Törmänen vastaa myös videon animaatiosta.  Video on menestynyt muutenkin hyvin elokuvafestivaaleilla, mutta nyt tuli täysosuma. Video valittiin ensin Official Selection statuksella festivaaleille ja sen jälkeen matka jatkui finaalin kautta lopulta voittajaksi asti.  Se mikä tekee saavutuksesta entistä hienompaa, että voitto tuli yleisöäänestyksen perusteella! Hopealle finaalissa jäi Amerikkalainen Kevin Short And His Zombies - Do The Zombie.musiikkivideo. Reboundin Paha, Pahanilman Linnun digisingle julkaistiin 1.5 ja se on kerännyt jo mukavasti kuunteluita Spotifyssa. Kappale on bändin orginaali ja sen on sanoittanut laulaja-kitaristi Repa Nurmi ja basisti Mikki Niinivaara, sävellyksestä ja sovituksesta vastaa mu...

Poikkeuksellinen saavutus Reboundille!

Tättärää! Tuntemattomia ovat Rock-videon tiet.  Ehdottomasti eksoottisin täältä pohjolan perukoilta katsottuna on ollut Multi Dimension Film Festivaalin myöntämä Exceptional Achivement (Poikkeuksellinen Saavutus)tunnustus. Festivaali järjestetään Intiassa, joten pitkälle on Reboundin Pahailman Lintu liidellyt!  Keep on rockin' in the free world!

Reboundin Paha, Pahanilman Lintu lehahtaa lentoon 1.5.2022

 Reboundin uusi single Paha, Pahanilman Lintu lehahtaa kaikille digialustoille(Spotify, YouTube etc.) 1.5.2022. Singlejulkaisua seuraa Arto Törmäsen ja Repa Nurmen ohjaama 3D-animaatio videon ja perinteisen rockvideon hybridi. Se on jo ennen julkaisua ehtinyt herättää vastakaikua kansainvälisillä elokuvakekkereillä huomiota aina Libanoniin asti.  Video sopii biisin kuvitukseksi kuin nenä naamaan ja itse kappaleeseen on tungettu osaltaan rock´n rollin historian havinaa Buddy Hollysta The Clashiin. Kaikki tämä reiluun kahteen ja puoleen minuuttiin!  Dig it!

Rebound: Tietäjät Tietää - uusi digisingle kaikissa digiautomaateissa!

Vain puoli vuotta ehti kulua Reboundin Riva! albumista, kun Rebound yhtyen päätti julkaista uutta musiikkia. Helmikuun lopussa bändi vieraili tutussa "kotistudiossaan" Bobby Niemisen Lauttasaaren studiolla.  Nauhalle tarttui kaksi kappaletta, joista ensimmäinen, pyörremyrskyn lailla etenevä "Tietäjät Tietää" julkaistiin 26.3.2022.  Biisin laulupuolesta vastaa Reboundin "toinen laulaja" Mikki Niinivaara, kun taas "ensimmäinen laulaja" Repa Nurmi taputtelee läskibasson vartta. Rumpujen pärinästä ja kitaran räimeestä pitää huolta tuttu parivaljakko Tommy Rolex ja Artturi Ranta-aho. Biisi on kuultavissa kaikilta parhailta radiokanavilta ja digihärveleistä kautta universiumin! Tietäjät Tietää ja myöhemmin julkaistava Paha, Pahanilman lintu ovat myös erään aikakauden loppu. Nimittäin Bobby Niemisen studion vuokrasopimus loppuu ja uusia tiloja ei ole tätä kirjoitettaessa vielä löytynyt. Seuraavat studiovierailut siis tehdään uudessa studiossa, missä se ...